TUTUHESAN KOMMENTIT KESTÄVÄN KEHITYKSEN STRATEGIALUONNOKSESTA

Kooste 9/04/2006/ MLe

YLEISTÄ

Eletäänpä me upeassa yhteiskunnassa, kun tuo strategia saadaan toimeenpantua. mitenköhän kuitenkin allekirjoittaneella on hieman uskon puutetta strategian ihan käytännön toteutumiseen?
Olisin ainakin itse kaivannut ihan käytännön, tarkkoja (lukuja yms.) esimerkkejä siitä, miten mennään tuohon kauniiseen visioon. Nyt ne jäivät kauniiden lauseiden ja ylimalkaisuuden alle.

Strategiatekstissä puhutaan mm. keskipitkän ja pitkän aikavälin tapahtumista ja tavoitteista, mutta en pikaisella silmäilyllä löytänyt määritelmiä näille aikaväleille. Miten voidaan asettaa niille mitattavissa olevia tavoitteita, jos ei tiedetä milloin tavoitteet pitäisi saavuttaa? Onko ”pitkä aikaväli” sama sektorista tai aiheesta riippumatta?

s. 11 todetaan, että ” Suomi käyttää ohjauksessa talouden kannalta kuhunkin tilanteeseen kustannuksiltaan tehokkainta ja vaikuttavinta ohjauskeinoa.” Miksi juuri taloudellinen tehokkuus on nostettu näin vahvasti esiin? Millä aikavälillä määritellään taloudellinen tehokkuus? Lyhyellä aikavälillä mitattuna se voi olla aivan eri kuin pitkällä
aikavälillä, jolloin mm. ohjauskeinon kyky tuottaa lisää innovaatioita tulee esiin. Entä mitä jos vaikuttavin ohjauskeino ei ole taloudellisesti tehokkain, kumpi on ensisijainen periaate?


1.3 Kestävän kehityksen tulkinta on muuttunut

”Kestävä kehitys” käsitteenä on jo vakiintunut, mutta tuntuu edelleen tuottavan aikanaan määrittelyvaiheessa mukanaolleille henkistä tuskaa, jopa estävän sisällölliset kannanotot. Analogia pääomatalouteen on osuva ja on ilmeisesti auttanut asian etenemistä taloutta tarkastelukehikkonaan käyttävissä piireissä. Tosien osuvan analogian voisi löytää potilaiden tehohoidosta, jossa tärkeitä on peruselintoimintojen jatkuva ylläpito ilman rajuja muutoksia. Tällöin kestävä kehitys sisältäisi myös sinänsä tarpeellisten muutosten vähittäisen ja jatkuvuuksia tukevan toteuttamisen, esimerkkinä heikosti kannattavien tuotantomuotojen alasajo kotitalouksien ja yhdyskuntien kestävä kehitys varmistaen.

5.1. Tasapaino luonnonvarojen käytön ja suojelun välillä
Esimerkiksi kohdassa 5.1.1 (s.20) lausutaan: ”kehitetään markkinaehtoisia
instrumentteja, jotka perustuvat ympäristölliseen vaikuttavuuteen ja
kustannustehokkuuteen,” On olemassa näyttöä siitä, että vaikuttavin tuulivoimapoliittinen ohjauskeino ei välttämättä ole kustannustehokkain. Voitaisiin myös kysyä, miksi pitäisi pitäytyä juuri markkinaehtoisissa instrumenteissa, varsinkin
kun ”markkinaehtoisuuden” määritelmä on varsin epäselvä, mutta tällä hetkellä lienee mahdotonta muuttaa tuota painotusta strategiassa.

Kohdassa 5.1.2. (s.20-21) on neljä tavoitetta, joista kahta haluaisin
kommentoida. Ensimmäisessä niissä sanotaan: ”Pitkällä aikavälillä uusiutuvat ja
päästöttömät energialähteet ja energiatehokkuuden parantaminen tulevat
olemaan entistä keskeisempiä maailman energiahuollossa. Panostamalla nyt
alan tutkimukseen, tuotteisiin ja vientiin luodaan mahdollisuuksia
tulevaisuuden markkinajohtajuuteen.”

Tämä olisi muuten hyvä, mutta kun sanotaan, että pitkällä aikavälillä
uusiutuvat ym. tulevat olemaan entistä keskeisempiä, tulee helposti tunne,
että VASTA pitkällä aikavälillä ne tulevat keskeisiksi. Tässä on vaara,
että politiikka ohjataan lähinnä tutkimukseen ja tuotekehittelyyn, eikä
näiden tekniikoiden käyttöönottoon Suomessa. Monet teknologiat ovat jo
siinä määrin kypsiä, että niitä tulisi ottaa reippaammin käyttöön. Näin
ehkäistäisiin investointeja ei-uusiutuviin, ei-päästöttömiin ja ei-
tehokkaisiin tekniikoihin. Tehdyt investoinnit kun halutaan yleensä
hyödyntää loppuun asti, eli esim. vanhoja voimaloita pyritään käyttämään
mahdollisimman pitkään. Siten nyt tehdyt ei-kestävät ratkaisut hidastavat
kestävien ratkaisujen käyttöönottamista jatkossa.
Suomessa on tapana olettaa, että ensin pitää tehdä tutkimusta ja sillä
tavalla laskea teknologian hintaa, jolloin se vähitellen pääsee
markkinoille. Vastakkainen oletus on, että luomalla politiikan avulla
markkinoita voidaan ottaa teknologiaa nopeammin käyttöön, jolloin kasvava
know-how ja kokemus, suuremmat volyymit ja suuruuden ekonomia laskevat
hintaa. Käytännössä yleensä sekä markkinoiden volyymin kasvu että tutkimus
alentavat uusien tuotteiden hintoja. Suomessa ei pitäisi keskittyä
ainoastaan tutkimukseen ja tuotekehittelyyn, vaan vahvasti myös
markkinoiden kasvattamiseen.
Toinen tavoite kuuluu: ”Energiankäyttöä pyritään tehostamaan nykyisestä
viidellä prosentilla vuoteen 2015 mennessä verrattuna tilanteeseen ilman
uusia toimia. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on pysäyttää
primäärienergian kokonaiskulutuksen kasvu ja kääntää se laskuun.”

On vähän epäselvää, mitä energiankäytön tehostamisella tässä tapauksessa
tarkoitetaan, suhteutetaanko energiankulutus esim. BKT:hen vai mihin?
Sinänsä hyvä, että asetetaan selkeä määrällinen tavoite ja aikaraja. Voisi
myös kertoa, kuinka paljon energiankulutuksen oletetaan kasvavan vuoteen
2015 mennessä, jos tämä tavoite toteutuu. Se kertoisi enemmän
tavoitteen ”kestävyydestä”. Energiankulutuksen kasvun kääntäminen laskuksi
on myös hyvä tavoite, sille voisi asettaa selkeämmän aikataulun.
En ainakaan huomannut, että missään olisi korostettu kotimaisten
energiamuotojen edistämistä esim. energiahuollon varmuuden takia. Se on
kuitenkin tärkeä syy edistää uusiutuvia energiamuotoja. Erityisesti EU:ssa
tuontienergiariippuvuuden vähentäminen on tärkeimpiä syitä melko
voimakkaaseen uusiutuvien edistämispolitiikkaan. Näkisin sen myös hyvin
tärkeäksi kestävän kehityksen tavoitteeksi.


5.2. Kestävät yhdyskunnat kestävässä aluerakenteessa

Luku on hyvää tasoa. Se vaatii vain vähän hiontaa, mm. seuraavat kohdat. Suomen aluerakenne vaatisi ehkä kasvukeskusten ja maaseudun väliin luokkia. Maaseudun osalta taajamien tyhjille asunnoille pitäisi löytää uutta käyttöä, kuntien reunojen ko asunnot jo vaikeita.

s. 28 Pelkkä tonttimaan hidasteltu kaavoitus ei nosta asuntojen hintoja, rakennuttajat panttaavat, jos hinnannousu on pysähtymässä.
s. 28 Kasvukeskusten ympäristökuntia liioittelevasti arvosteltu epätarkoituksenmukaisuudesta.
s. 28 myös seur sivulle ulottuva kpl liioittelee valtion toimien mahdollisuuksia, mutta ehkä toiseksi viim pallokohta seur sivulla liittyy asiaan, kuntaa tekee kaavoitusta, valtio voi vähän ohjata.
s. 29 Uuden otsikon alla heti: ei maatalous keskity muutamille alueille, kehitys esim maakunnittain hyvin tasaista
s. 29 Toisessa kpleessa kaupunki ja kaupunkiseutu eivät sama käsite. Lisäksi virke vaatii oudosti uusia kaupunkeja verkkoa tiivistämään.
s. 29 Kolmannessa kplssa otetaan uuskäyttöön joskus tyhjentyneitä asuntoja, kovin teoreettista, vaativat kalliita peruskorjauksia. Eivät kelpaa järkevästi asumiseen, mutta usein loma-asumiseen.
s. 29 Toinen pallo: Toinen virke ei looginen jatko ensimmäiselle.
s. 30 Ens kpl: 1 rivi ei avun vaan palvelusten. Viimeinen virke pois, ikäluokkien pieneneminen on muuttanut tilanteen.
s. 30 ens pallo: Ko kuntapolitiikka jo luotu.
s. 30 toinen pallo: Alussa oleva kansallinen väärä sana, kunnat tekevät, ei valtio.
s. 30 Otsikon jälkeen ens riville lisää ”liikenteen” (perusp…)
s. 30 Väestön-kpleen maaseutuvirke selvyyden vuoksi ed kplään. Liikenneruuhkien syy myös hajaantunut yhdysk rakenne.


5.2.1. Monikeskuksinen ja verkottuva aluerakenne

Strategia on kestävän kehityksen periaatteisiin nojautuva, vaikka poliittisesti pakollisen "tasapainoisuuden liturgian " tulkinta voi johtaa voimavarojen hajottamiseen sekä energian kulutuksen että päästöjen kasvuun. Kun monet hyvin koulutetut nuoret lähtevät maalta ja pienistä yhdyskunnista etsimään työtä suurilta kaupunkiseuduilta meillä ja muualla maailmassa, ei maata voida enää pitää kauttaaltaan asuttuna. Ainoastaan matkailuelinkeinoissa voi löytyä tulevaisuudessa uutta työtä haja-asutusalueilla


5.3. Kansalaiset – hyvinvointia koko elinkaareen

oulussa puhuttiin ehdollistamisesta, mutta miten on sosiaalitoimen laita.
Opetetaanko siellä kenties ihmisiä siihen, että mitä huonommin hoidat asiasi
sitä hellempään halaukseen sinut otetaan. Apu on varmaan tarpeen
suurimmalle osalle, mutta onko kukaan koskaan tutkinut miten paljon meillä
on sosiaaliviraston ehdollistamia Pavlovin koiria, joiden elämä on päässyt
luisumaan liian huonoon kuntoon, koska mikään ei ole pakottanut ottamaan
itseään niskasta kiinni ajoissa, vaan ongelma on päässyt niin pahaksi, ettei
mikään enää auta. Ulkoinen puuttuminenhan on mahdollista ihmisten
itsemääräämisoikeuden vuoksi vasta sitten, kun auttamismahdollisuudet ovat
jo ohi. Pahinta on se, jos tälle tavalla opetetaan nuoria, joilla on koko
elämä edessään. Tilastot pelottavat. Väestö vanhenee ja heidän palvelun
tarpeensa kasvaa, mutta rahat joudutaan panemaan ongelmanuoriin, jotka
hyvinvointi on turhauttanut.
Suomalainen hyvinvointi on kuin yhden koon sukkahousut, jonka pitäisi sopia
tasa-arvon nimissä kaikille, mutta joka ei istu kenellekään. Rahojen
vähetessä on jo nyt edessä tilanne, jolloin yhteiskunta pystyy huolehtimaan
vain kaikkein marginaalisimmista ryhmistä. Tämä ei varmasti kannusta
pysymään maassa, jos tavallinen kansalainen ei saa verorahoilleen mitään
vastinetta.

…………….
Pari pientä kommenttia.
Aina valpas kansanedustaja Ben Zyskovits tutkitutti noita väärinkäytöksiä
oliko se kelan vai työttömyyskorvausten osalta. Tulos taisi olla jotain 3
prosenttia. Suomessa ihminen on niin monessa rekisterissä, että täällä ei
siipeillä aiheettomasti.
Suomalaiset sossu eivät varmasti ehdollista ei niskasta ottamattomuuteen.
Siellä tarvittaisiin lisää työtekijöitä ja rahaa, jotka tukisivat alkuun jo
sortuneet. Viittaan uudelleen Korteisen ja kumppaneiden juttuun kirjassa
Suomalaisten hyvinvointi 2005.
Sukkahousuvertaus voi olla hauska, mutta kaukana todellisuudesta. Suosittelen
luettavaksi Yhteiskuntapolitiikkalehden 5/2005 lehden pääkirjoitus "Paras
vertaistensa joukossa" ( http://www.stakes.fi/yp/yp05/5pk.htm ) .
Hyvinvointivaltion universalismi on oleellinen koko tämän yhteiskunnan
rakenteelle. Rahojen loppuminen tai riittävyys on poliittisten päätösten kautta
syntyvä tila ei lainkaan luonnonlain kaltainen. Suomessa on veroja kevennetty
ainakin 10 vuotta ja hyödyn ovat korjaneet ylimmät tulodesiilit osoitti Kelan
tutkija Honkanen viikonlopun sosiaalifoorumissa hyvin perustelluilla
laskelmilla.


En tarkoittanut väärinkäytöksiä vaan väärin käytettyä rahaa. Ongelmia ei
ratkaista pelkällä rahalla, muutenhan kaikki rikkaat olisivat onnellisia.
Olen itsekin ollut todistamassa tapausta, jossa sosiaalivirkailija
keskusteli yksinhuoltajaäidin kanssa lasten kesäsijoituksesta. Lapset piti
saada pois jaloista ja teemana oli mielettömän kallis ratsastusleiri,
jollaiseen meidän perheen lapsilla ei ole ikinä ollut varaa. Piti saada
positiivisia kokemuksia, jotta itsetunto säilyy. Lapset olivat eri isiltä,
joista yksikään ei ollut parkkeerannut perheeseen. Tarvittiin isän mallia
vaikkapa ulkoistettuna leasingisänä ja siksi yhtä lapsista tarjottiin
minulle. Kohdettä leiri ei kuitenkaan kiinostanut "kun siellä joutuu
tekemään töitä".
Pahinta mielestäni on se, että ihmisellä on oikeus pilata elämänsä ilman,
että kukaan voi siihen kajota. Seuraukset maksaa sitten yhteiskunta.
Sosiaaliturva on sisäistetty ja ongelmat ulkoistettu. Esimerkkinä vaikkapa
huumeäidit, jota ei saada hoitoon ja näin tuhotaan syntymättömän lapsen koko
elämä. Kuka meistä haluaisi aloittaa elämänsä synnytyslaitoksen
huumevieroituksessa vain sen vuoksi, ettei äitiä ole saatu kuriin.
Korjaamme rokkitähden huumeiden syömät hampaat, mutta jätämme mummot ilman
proteeseja ja palvelutalossa ilman ruokaa, kun ei ole syöttäjiä.
Kysymys kuuluu, miten käytämme sosiaalitoimen rahoja?


------------

Huoli hyvinvointinsa vuoksi huonoon kuntoon ajautuneista työnvieroksujista on paikallaan. Joskus olosuhteiden koveneminen saattaa kehittää yksilöä jälkikäteen arvioiden hänen omastakin mielestään parempaan suuntaan. Mutta jos tarkoituksena on saavuttaa luonnon kuormituksen kannalta kestävä kehitys, pienillä tuloilla laiskana eläminen on mitä tavoiteltavin päämäärä.
(Tutkimusten mukaan köyhissä maissa kehitys ei ole kestävää vaan niissä on enemmän ympäristöongelmia kuin rikkaissa maissa)
Tältä kantilta asiaa ajateltaessa ongelma on siinä, miten nykyistä enemmänkin ihmisiä voisi elää pienemmillä tuloilla ja vähemmän kuluttaen mutta silti ihmisarvoisesti ja sosiaalisesti hyväksytysti.
(Useimmat ihmiset, varsinkin miehet kaipaavat työtä ihmisarvonsa vuoksi.)
Tähän ei ollenkaan auta se, että talouteen suhtaudutaan kuten sodankäyntiin ja vaaditaan, että kaikkien on oltava rintamalla ja annettava kaikkensa, jotta meidän sota/talousvoimamme voittaisivat globaaleilla markkinoilla. Tällainen asenneilmasto vain jakaa ihmiset toisiaan vastaan ja heikentää yhteiskuntaa. Ja maailman tasolla taloussodankäynnin ekologinen saldo on yhtä huono kuin tavallisenkin sodan.
Kansallisella tasolla paras ratkaisu olisi kaikille maksettava perustulo.
(Tuo on perusteeton väite. Tuo on omiaan köyhdyttämään
taloutta vähentämällä tuotantoa)
Niin rikkaille kuin köyhille, terveille kuin sairaille maksettuna perustulo merkitsisi yleisen ja yhtäläisen ihmisarvon käytännöllistä taloudellista tunnustamista.
(Ihmiset eivät useinkaan katso sosiaalituen merkitsevän yleisen ja yhtäläisen ihmisarvon käytännöllistä taloudellista tunnustamista vaan päinvastoin katsovat merkitsevän eriarvoisuutta.)
Jos kaikki sen saavat ja jotkut pystyvät arvokkaasti elämään vain sillä, mikä on ongelma?
(Ongelmana on sen köyhdyttävä vaikutus.)
Ei ainakaan kulutushysteria eikä markkina-ahneus, mitkä tänään ovat kestävän kehityksen vakavimmat esteet.
(Perusteetta ajattelet, että kuluttaminen ja markkinatalous olisivat kestävän kehityksen vakavimmat esteet.)
Tähän on tapana vastata, ettei perustuloon ole varaa. Tämä onkin kiintoisa asia, jonka myös NN on huomannut: "Rahojen vähetessä on jo nyt edessä tilanne, jolloin yhteiskunta pystyy huolehtimaan vain kaikkein marginaalisimmista ryhmistä".
(Ei ole näkyvissä, että rahat eli resurssit vähenisivät useimmissa maissa.)
Tosiaankin viime aikojen kokemusten valossa näyttää siltä, että mitä enemmän talous kehittyy ja kansantulo kasvaa, sitä vähemmän yhteiskunnalla on varaa mihinkään yhteiseen elintason nostamiseen.
(Tuo on näköharha, sillä todellisuus on päinvastainen)
Miksi ihmeessä kansan kannattaisi näin ollen tuloaan kasvattaa? Eikö olisi parempi kaikille, jos asenteiltamme "taannuttaisiin" aikaan, jolloin vielä oli varaa yhteisiin projekteihin, mutta käytettävissä olisi koko nykyinen tuotantokapasiteetti?
(Sosialistiset asenteet eivät ole toivottavia, koska sosialismi on tehoton.)
Ongelman juuret ovat tietenkin kansainvälisessä taloudessa ja sen sodankäyntiluonteessa. Globaalissa kilpailussa talouden tarkoituksena ei nykyisin suinkaan ole tuottaa hyvinvointia ihmisille eikä luonnolle vaan voittoja yrityksille.
(Tuo on täysin perusteeton vainoharha.)
Siten kansaivälisellä tasolla paras ratkaisu olisi "talouden aseistariisunta". Toisin sanoen sellaisten taloudellisten asemaisten käytäntöjen kieltäminen, joilla yritykset nyt kilpailevat markkinaherruudesta vähän niin kuin valtiot viime vuosituhannella kilpailivat siirtomaaherruudesta.
(Virheellisesti samastat markkinatalouden ja imperialismin)


6. TALOUS KESTÄVÄN KEHITYKSEN TURVAAJANA

Yhä merkittävämpi osa teollisuustuotannosta ja mobiileista palveluista syntyy muualla kuin kehittyneissä teollisuusmaissa, joiden
on vaikea kilpailla teollistuvien maiden alhaisen palkkatason kanssa. Suhteellisen edun periaatteen mukaisesti kehityksestä hyötyvät myös nykyiset kehittyneet maat, jos ne sopeuttavat omaa tuotantorakennettaan vastaavasti.

Innovaatiot ja tuottavuus ovat keskeisin talouskasvun lähde.

Tietoyhteiskuntakehityksen edistämisessä ratkaisevaa on oppia hyödyntämään teknologiaa ja osaamista arjessa ja parantaa sen
avulla tuottavuutta.

Globaalissa taloudessa eri maiden ja alueiden kehityksen keskeinen määrittäjä on tuottavuus. Korkean tulotason turvaaminen edellyttää tuottavuuden jatkuvaa parantamista, mutta myös tuotantorakenteen kehittämistä entistä korkeamman arvonlisäyksen saavuttamiseksi.

Sosiaalista pääomaa rakentavat vahvat yhteiskunnalliset instituutiot, yleisesti hyväksytyt pelisäännöt ja hyvä hallinto.

Myös luonnonvarojen ja materiaalin käytön tehostaminen vähentää kustannuksia ja on järkevää liiketoimintaa.

Tulevaisuudessa tuotannon kasvusta pääosa on peräisin palvelualojen kasvusta, joiden työn tuottavuus on keskimäärin noussut huomattavasti hitaammin kuin tavaratuotannossa, vaikka esim. pankki- ja vakuutustoiminnassa tuottavuus on kasvanut erittäin nopeasti.

Koulutusmenot suhteessa kokonaistuotantoon supistuvat koulutettavien lukumäärän vähenemisen takia, mutta koulutuksen laatuun kohdistuu jatkuvia nostamispaineita.

Vaikka työllisyysaste voi kohota ja työajan lyheneminen loppuisi,
nykykehitys johtaa siihen, että työpanos supistuu vuosikymmenien ajan.

EU:n uusissa jäsenmaissa veroasteet ovat matalat.

. Laaja elinkeinotuki ei kuulu kestävän elinkeinopolitiikan strategiaan, koska se hidastaa välttämätöntä jatkuvaa rakenneuudistusta.

Korkean tulotason turvaaminen edellyttää tuottavuuden jatkuvaa parantamista ja yritysten keskittymistä kannattaviin tuotteisiin.

Tarvitaan myös hallittua työperusteista maahanmuuttoa. Sen avulla täydennetään Suomen omaa kasvavaa työvoimatarvetta, mutta myös autetaan konkreettisesti maahanmuuttajia, joista monet palaavat aikanaan omiin lähtömaihinsa entistä tietorikkaampina ja taitavina kansainvälisinä osaajina.

……………
Tuota noin, tuota noin... kannattaakohan todellakin korostaa sitä kansainvälistä verokilpailua noinkin paljon? Mielestäni kovin kireästä verokilpailusta ei voi puhua, kun EU:n sisälläkin ero korkeimman ja alhaisimman yritysveroprosentin välillä on yli 20 prosenttiyksikköä. Selitykseksi ei tässä tapauksessa riitä se, että uudet, alhaisen
verotuksen maat ovat olleet mukana EU:ssa vasta pari vuotta; alhaisin yritysveroprosentti löytyy nimittäin Irlannista. Ja ainakin niissä yritysten ulkomaisia investointipäätöksiä käsittelevissä tutkimuksissa joihin minä olen törmännyt (m.m. Ranskan valtiovarainministeriö teetti tästä varsin laajan kyselytutkimuksen viime vuonna), verotus ei ole mitenkään ratkaisevassa asemassa kun monikansalliset yritykset päättävät siitä, mihin maahan investoinnit tehdään.
(Joka tapauksessa näyttää siltä, että verotuksen kireys hidastaa talouskasvua:
http://www.munkhammar.org/?page=display_entry&ID=1080 )


Vaikka verokilpailu kiristyisikin tulevaisuudessa yritysverotuksen kohdalla, sama ei välttämättä päde ansiotuloverotukseen. Toisin sanoen korkeakaan verotus ei välttämättä aja ihmisiä "maanpakoon" alhaisen verotuksen maihin niin kauan kuin veronmaksajat kokevat saavansa hyvän vastineen verorahoilleen esim. laadukkaiden julkisten palvelujen muodossa.
(Ihmisten liikkuvuus on varmaankin lisääntymään päin, kun matkustaminen halpenee. Ihmiset eivät koe yleensä saavansa riittävästi vastinetta veroilleen: tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset muuttavat pikemminkin matalamman verotuksen ja suuremman
taloudellisen vapauden maihin.)

Sekään ei ole millään tavalla varmaa, että verotuksen kiristyminen todellakin vaikuttaisi haitallisesti talouskasvuun.
(Kyllä se vaikuttaa aika varmalta aineiston perusteella.)
Tällainenkin lopputulos on toki mahdollinen, mutta vaikutukset talouskasvuun riippuvat kuitenkin sekä siitä, mihin verovarat käytetään, että siitä, mihin veronkorotukset kohdistuvat.
(Toistaiseksi kukaan ei varmaankaan ole saanut selville sitä, miten saataisiin aikaan tehokas julkinen talous.)
Ympäristöverojen kiristymisen kohdalla pitkän aikavälin vaikutukset talouskasvuun ja kilpailukykyyn voisivat jopa olla myönteisiä, jos verotuksen kiristyminen kannustaisi vaikkapa tehokkaampaan energiankäyttöön ja uusien, ympäristöystävällisten teknologioiden kehittämiseen.
(Ympäristöverot eivät yleensä kohdistu saastuttamiseen vaan ne ovat melko mielivaltaisia. Energian ylenmääräinen säästäminen ei ole taloudellisesti
tehokasta. Uusien tekniikoiden kehittäminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, jos niiden kannattavuus perustuu mielivaltaisen kireään verotukseen.)

Eli kaiken kaikkiaan mielestäni EI pitäisi ennalta sitoutua siihen, että veroastetta ei missään tapauksessa voi nostaa. Silloin nimittäin rajataan jo ennalta talouspolitiikan vaihtoehtojen valikoimaa turhan suppeaksi.
(Jos joku keksii tavan, millä sosialismi saadaan toimimaan, tuollaisen varauksen voi minustakin tehdä...)

Miten turvataan hyvinvointiyhteiskunnan kannalta keskeiset palvelut ja tulonsiirrot, kun väestö ikääntyy ja menotarpeet kasvavat ja verokilpailu estää veroasteen nostamisen?
( Miksi pitäisi turvata hyvinvointivaltio, jonka ei ole osoitettu mitenkään parantavan hyvinvointia?
WELLBEING IN THE WELFARE STATE
http://www2.eur.nl/fsw/research/veenhoven/Pub2000s/2000b-full.pdf
Hyvinvointivaltio köyhdyttää ihmisiä ja siten aiheuttaa pahoinvointia.)
…………..

Talousjärjestelmän luonteesta
Kestävän kehityksen strategia 2006 -luonnoksessa ei puhuta mitään nykyisen pörssikapitalismin luonteesta. Talousjärjestelmä tuntuu olevan tabu. Siitä ei puhuta, eikä siitä saakaan puhua.
(Miten niin? Sinä puhut ja väität, että et puhu...)
Näen kuitenkin nykykapitalismissa sellaisia kehityspiirteitä, jotka eivät ole kestävän kehityksen mukaisia, ja joihin myös kestävän kehityksen strategiassa olisi jotenkin tartuttava.
Talousjärjestelmän luonnehan on muuttunut selvästi parin viime vuosikymmenen aikana. Ennen riitti, että yritys oli kannattava: pystyi maksamana palkat ja investoimaankin. Nyt kannattavuus ei enää riitä, vaan pörssityrityksen on tuotettava voittoa reilusti ja jatkuvasti enemmän ja enemmän, monesti työntekijäin kustannuksella.
(Miten niin ennen riitti?)
Pörssiyhtiöt maksoivat jälleen viime vuonna ennätysosingot (8,4 mrd euroa). Kotitalouksien reaalitulot kasvoivat 0,3 prosenttia. Voisikin asettaa kysymyksen: onko nykyinen kapitalistinen tuotantotapa kestävällä pohjalla? Mielestäni ei ole. Otetaanpa vaikka tapaus UPM.
Yhtiö ilmoittaa 3000 työpaikan lopettamisesta Suomessa. Johtajat selittelevät, että yritys pitää irtisanomisilla saada kannattavaksi. Selitykset ovat harhaanjohtavia, koska UPM olisi kannattava ilman väen vähentämistäkin (pääoman tuottoprosentti oli viime vuonna 5).
(Tuo pääoman tuottoprosentti ei riitä kaikille omistajille.)
Samanaikaisesti irtisanomisuutisten kanssa UPM ilmoittaa hakevansa yhtiökokoukseltaan lupaa omien osakkeiden ostamiseksi lähes miljardilla eurolla (pörssiyhtiöt yhteensä 11 mrd eurolla). Omien osakkeiden osto on yleensä merkki siitä, että yhtiö on tehnyt voittoa, mutta ei ole löytänyt sopivia investointikohteita (edes ulkomailta). Yrityksellä on siis löysää rahaa. Ostetut omat osakkeet yritys voi mitätöidä, ja mitätöityjen osakkeiden arvon odotetaan nostavan vastaavasti jäljellä olevien osakkeiden arvoa, mikä kasvattaa omistajien pottia. Pikaisen laskelman mukaan 3000 tuhannen henkilön työllistäminen paperiteollisuudessa vuodeksi maksaisi noin 200 miljoonaan euroa sivukuluineen. Omistajille olisi jäänyt vielä tässäkin tapauksessa osakkeiden mitätöimisestä 700 miljoonaa, vaikka irtisanomisia ei toteutettaisi.
(Monet omistajat eivät varmaankaan halua käyttää omaisuuttaan työllistämiseen, joka ei ole kovin kannattavaa.)
Ihan kunnon potti! Irtisanomiset ovat yleensä ilouutinen osakkeen omistajille: osakkeiden arvo hypähtää yleensä välittömästi nousuun.
(Tuo on päinvastoin erään tutkimuksen mukaan: yleensä irtisanomiset ovat johtanut osakkeen kurssin laskuun.)
Muut pörssiyhtiöt toimivat samalla tavalla, ja pitääkin toimia nykykapitalismissa, missä pääoman tuottokerroin määrää toiminnan tuloksellisuuden. Jos yritys ei tuota omistajille riittävästi voittoa, voi olla rahat siirtyvät paremmille apajille. Eettiset periaatteet ja yhteiskunnallinen vastuu jäävät sivummalle.
(Eettisia periaatteita rikkomalla ei välttämättä voi lisätä yrityksen tuottoa. Yhteiskunnallinen vastuu on vaikea toteuttaa, koska kukaan ei tunne yhteiskunnallisia vaikutuksia tarkasti.)
Mm. muuttuneen kapitalismin luonteen takia funktionaalinen tulonjako on muuttunut Suomessa selvästi pääomatulojen eduksi. Reaaliansioiden kehitys on jäänyt Suomessa jo pitemmän aikaa vuosittain noin prosentin tuottavuuden kasvusta jälkeen. Tuottavuuden nousua vastaavia reaalisia palkankorotuksia pidetään kestävinä, koska tällöinhän pääoma- ja palkkatulojen suhde, ja palkkakustannukset tuoteyksikköä kohden pysyvät ennallaan.
(Siis sosialistit pitävät kestävinä.)
Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna palkkojen osuus BKT:tä on tippunut vuodesta 1990 lähtien noin 10 prosenttiyksikköä. Palkankorotukset ovat siis olleet tosi maltillisia!
(Maltillisuutta voidaan mitata myös työttömyydellä, joka on edelleen aika suurta, eli työttömyydellä mitattuna palkankorotukset eivät ole olleet kovin maltillisia.)
Funktionaalisen tulonjaon lisäksi tuloerot ovat kasvaneet selvästi muutenkin. Suurimman osan pääomatuloista kerää muutama prosentti suurituloisimmista.
(Niinkö?)
Koska pääomatulot nostavat keskiarvopalkkoja, suurimmalla osalla palkansaajia ansiokehitys on ollut keskiarvon alapuolella.
(Aina yhteiskunnissa mediaalitulo on alempi kuin keskiarvo.)
Kaikkein pienempituloisten ansiot eivät kasvaneet olenkaan
(Tuossa vertaat siis pienintuloisten luokkia eri vuosina etkä pienituloisten yksilöiden tulojen kehitystä. Mihin pohjaat väitteesi?)
ja toimeentulotuen reaaliarvo on tänä päivänä alempana kuin vuonna 1990.
(Reaaliarvoa on hieman vaikea mitata, koska inflaatiota on vaikea mitata.)
Tuloerojen kasvuun on vaikuttanut mm. työmarkkinajoustojen lisääntyminen.
(Työmarkkinajoustojen lisääntyminen vähentäisi työttömyyttä ja sitä kautta vähentäisi tuloeroja.)
Suomessa pääsee duunarista eroon moniin muihin maihin verrattuna helposti ja halvalla. Myös Suomeen on syntynyt suuren maailman malliin työssä käyvien köyhien luokka.
(Tuollainenhan on ollut aina. Köyhyyttä on menneisyydessä ollut enemmän kuin nyt) Sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntymistä ja kaikkein huonoimmassa jamassa olevien aseman edelleen heikkenemistä ei voi pitää kestävänä kehityksenä.
(Kyllä sitä voi pitää kestävänä kehityksenä. Tuloerojen ei ole mikään pakko pysyä jollain menneellä tasolla.)
Suomessa talouskasvu on olut nopeampaa kuin yleensä vanhoissa E-maissa. Onko tämä muuttuneen kapitalismin ansiota? Tuskin.
(Kyllä talouskasvu on kapitalismin ansiota eikä sosialismin, kuten nähdään esimerkiksi Pohjois-Korean hitaasta talouskasvusta )
Yritykset eivät ole käyttäneet kasvaneita voittoja riittävästi investointeihin.
(Suomen kireä verotus ja sääntely ja valtionmonopolit estävät investointeja.)
Investointiaste on ollut alle 20 prosenttia. Uutta tuotantokapasiteettia ei ole syntynyt juurikaan Suomeen. Maksetut osingot ovat menneet pääosin ulkomaille,
(Miten niin?)
Esim. rikkaiden amerikkalaisten eläkerahastoihin. Jos sen sijaan olisi maksettu palkkoja vaikkapa tuottavuuden nousua vastaavasti, olisi rahat jääneet Suomeen, ja niitä olisi käytetty kulutukseen esim. palvelujen hankintaan ja sitä kautta talouskasvun nopeutumiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen.
Nykyinen talousjärjestelmä aiheuttaa monenlaisia ei-toivottavia lieveilmiöitä yhteiskuntaan, joten sitä voida pitää kestävänä. Saattaapa jossain vaiheessa tulle eteen ns. ahneen tietynlainen loppukin. Eikä ole toistaiseksi näkyvissä mitään viitteitä siitä, että järjestelmä olisi muuttumassa kestävämpään suuntaan.
(Miten niin ei?)
Siksi olisikin aiheellista määritellä tuotannon ja työelämän pelisäännöt uudelleen siten, että myös työntekijöiden asema turvattaisiin nykyistä paremmin.
(Nykyisin Suomessa työntekijöiden asemaa on turvattu maailman kireimpiin kuuluvalla sääntelyllä, joka on aiheuttanut suurtyöttömyyden. Lisäkiristys lisäisi työttömyyttä, jos kapitalismissa pysytään...)
Ja joku kohtuus pitäisi olla pääoman tuotollakin.
(Kapitalistilta ei voi vaatia lakisääteisesti matalaa tuottoa vapaan markkinatalouden oloissa.)
Suomi voisi markkinoita inhimillisempää talousmallia esim. EU:n Lissabonin strategiassa.
Muutenkin koko kestävän kehityksen strategian toteuttaminen vaatii monissa kohtaa nykyisten poliittisten linjausten uudelleen arviointia ja muuttamistakin, mikäli strategiassa esitetyt ylevät tavoitteet voidaan toteuttaa.
Pohjoismainen korkean verotuksen, edelleen suhteellisten pienten tuloerojen ja kohtuullisen sosiaaliturvan yhdistelmä on osoittautunut menestykselliseksi myös taloudellisesti.
(Ei se ole osoittanut kovin menestykselliseksi vaan korkea verotus on johtanut huonosti tuottavaan julkiseen sektoriin.)
Se on edelleen hyvä pohja kestävälle yhteiskuntamallille, jota voi viedä myös maailmalle vaihtoehtona sosiaalisesti kestämättömille suuntauksille.

…….
Minulle heräsi edellisestä pohdinnasta kysymys pääoman omistajista. Hän
väittää yksioikoisesti, että pääomia omistaa 2 % ihmistä ja he ovat juuri
niitä hyötyjiä, kun yritys menestyy. Minulla on intuitiivinen käsitys,
että suuria omistajia ovat eläkelaitokset, jotka sijoittavat eläkevaroja.
Jos nämä sijoitukset tuottavat hyvin, niin hyötyjiä ovat pienituloiset
eläkeläiset. Tietääkö kukaan mikä on omistajien jakauma erilaisiin
ryhmiin?
Väitän myös, että "rikkaat" ihmiset (henkilöomistajat) eivät ole
varsinaisesti nykyisen kehityksen (aina vaan suurempia voittoja) takana,
vaan institutionaaliset sijoittajat pelaavat omaa "peliään".
Henkilöomistaja aina jossakin vaiheessa elämäänsä tajuaa, että
käärinliinoissa ei ole taskuja. Poikkeuksiakin tietysti on (siis niitä,
jotka eivät tajua).



7. SUOMI GLOBAALINA TOIMIJANA JA VASTUUNKANTAJANA

”Suomi on mallikelpoinen maailmankansalainen, joka huolehtii myös omista eduistaan.”
Näin voisi kohdan tiivistää ja näin sen varmaan kuuluukin olla. Hallinto pitänee huolen, että eri sektorit toimivat kohtuullisen koordinoidusti. Strategiassa voisi esittää myös, onko tarpeen ja miten yhteensovittaa erilaisissa globaaleissa kansalaisjärjestöissä ja kansanliikkeissä toimimista Suomen näkökulmasta.

8. KESTÄVIEN VALINTOJEN TUKEMINEN

Ehdotan lisättäväksi Kansallinen kestävän kehityksen strategia 2006 - luonnos 24.3.2006 - lukuun 8 asiasisällöltään seuraavanlaisen alakohdan:
8.4 Kolmannen sektorin toiminta
Tuetaan ja kannustetaan sellaisten kansalaisjärjestöjen, tieteellisten seurojen jäsenten, kansalaisten ja eri alojen asiantuntijoiden toimintaa, jotka ovat valmiita sitoutumaan kansalaisten kestävien valintojen edistämiseen ja kulutustottumusten muuttamiseen kestävämpään suuntaan.
Erityisesti kannustetaan näitten toimijoiden keskinäistä verkottumista ja yhteistoimintaa toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Alakohtien 8.1 – 8.3 rinnalle pyritään kehittämään uusia, innovatiivisia lähestymistapoja kansalaisten arvoihin ja käyttäytymiseen vaikuttamiseksi. Menetelmänä eri alojen (psykologia, käyttäytymistiede, sosiologia, politologia sekä markkinointi, menekinedistäminen ja mainonta) asiantuntijoiden kansalaisjärjestöjen edustajien ”aivoriihi”. Tämän työn tulokset pyritään sitten saamaan kansalaisjärjestöjen ja muitten toteuttajien käyttöön.

9. KESTÄVÄN KEHITYKSEN STRATEGIAN TOIMEENPANO JA SEURANTA
Strategian toteuttamisessa luotetaan institutionaaliseen oppimiseen ja eri osapuolten mukanaoloon ja kiitellään eri hallinnonaloja. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä oppiminen etenee toimikunnan jäsenistä eteenpäin valtionhallinnossa, kuntasektorilla, elinkeinoelämän ja työntekijöiden järjestöissä sekä kanasalaisjärjestöjen koko kentässä. Ovatko verkostot riittävän vahvoja välittääkseen sekä strategiaviestit että kentältä tulevat palautteet? Voisiko verkostovälinein ja median tukemana luoda yhteyksiä suoraan yrityksiin ja kotitalouksiin ilman monikerroksisia instituutiorakenteita? Esimerkiksi strategialuonnoksen kommentointi on periaatteessa kaikille avoin, mutta mistä tavallinen kansalainen tai yrittäjä on saanut tästä mahdollisuudesta tiedon.

Edelläsanottu pätee myös arviointiin. On hyvä, että EU sekä kansainväliset verkostot ja ja kumppanit tekevät arviointeja, mutta miten sisällyttää arviointi yritysten ja kotitalouksien normaaliin toimintatapaan? Voiko arviointi olla avointa kaikille kansalaisille? Voiko sen elementtejä sisällyttää tutkimuslaitosten tekemiin kansalais- ja kuluttajahaastatteluihin ja organisaatioiden itsearviointi- ja laatupalkintokriteereihin? Voisiko verkossa koota kansalaishavaintoja, heikkoja signaaleja kestävän kehityksen edistymisestä tai siihen kohdistuvista uhkista?


Luonnos kansallisen kestävän kehityksen strategian 2006 seurantaindikaattoreiksi

Indikaattorit antavat seurantaa sekä jämäkkyyttä että havainnollisuutta. Toistaiseksi monesta indikaattorista on saatavissa vain tilannekuvaus, useista aikasarja ja vain harvoista tavoitteita tai toivottavia kehitysuria. Näitä tulee jatkossa kehittää unohtamatta kuitenkaan tavoitteiden asettamista indikaattorien ulkopuolisille asioille.

Indikaattoritaulukossa ei ole annettu kunnollista mittaria energiatehokkuudelle, siellä puhutaan vain energian kokonaiskulutuksen vähentämisestä.
Uusiutuvien energianlähteiden käyttö on yksi indikaattori ja tavoite on asetettu: ”Kansallinen energia- ja ilmastostrategia 2005: Uusiutuvan energian kokonaiskäyttö kasvaa ainakin neljänneksellä vuoteen 2015 ja vähintään 40 % vuoteen 2025 mennessä.” En voi pitää kovin kestävänä tavoitteena minkään energiamuodon käytön lisäämistä, vaan sen pitäisi olla
vain sivuvaikutus sille, että uusiutuvien OSUUS energiantuotannossa kasvaa. Kaikella energiantuotannolla, myös uusiutuviin perustuvalla, on negatiivisia vaikutuksia. Kun ensisijainen päämäärä on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, olennaista on kuinka paljon uusiutuvat pystyvät syrjäyttämään sellaisia päästöjä aiheuttavaa tuotantoa. Sähkön kohdalla
tavoite onkin muotoiltu prosenttiosuudeksi. Kun mitataan sekä kokonaisenergiankulutusta että energiantuotannon rakennetta, saadaan aika hyvät mittarit.
Kohdassa 5.1.3 ei ole ilmeisesti vielä ehditty paljon indikaattoreita miettiä. Kun kyse on ilmastonmuutoksen haitallisiin vaikutuksiin sopeutumisesta, ei mittariksi voi soveltua ehdotettu lämpötilan nousu (=ilmastonmuutos) vaan jokin indikaattori, joka kertoo nimenomaan sopeutumisesta lämpötilan nousuun.