Kestävä tapa rahoittaa eläkkeet

Kati Peltola 1.4.2016

kati.peltola@kolumbus.fi

Tulevaisuuden tutkimuksen seura

Jatkoksi eiliseen hyvään keskusteluun pitkittyneestä talouden pysähtyneisyydestä ja sen lääkkeistä sopisi hyvin seuraava aihe. Maailman monenlaiset eläkerahastothan on merkittävä vallankäyttäjä sijoitusmarkkinoilla.

Mikä olisi kestävä tapa rahoittaa eläkkeet ja muu sosiaalivakuutus

Yksinkertaisin tapa huolehtia kaikkien ihmisten toimeentulosta olisi kansanrahalaitos, joka jakaisi kaikille rahaa, jolla he voivat ostaa markkinatuotantoa. Tuotantoa tekeviä palkittaisiin kohtuullisilla ansiotuloilla. Valtion keskuspankki huolehtisi siitä, että rahaa on liikkeellä sopivasti suhteessa ostettavissa olevaan tuotantoon. Näinhän valtiollinen raha teoriassa toimiikin, mutta käytännössä ei. Maailman tuotantoa ja rahaa ohjailevat valtiollisten pankkien ja tuotannon kuluttajien lisäksi monenlaiset rahoituslaitokset, jotka tuottavat lainoja ja muita sijoitusvälineitä, joilla on valtavat markkinat ja joiden toimintaa tavalliset ihmiset eivät juuri ymmärrä.

Valtiot rahoittavat suurten omaisuuksien kasautumista

EKP:n tehtäväksi annettiin huolehtia siitä, että Euroopan unionin rahajärjestelmässä rahan arvon heikkeneminen pysyy alle 2 %:ssa vuodessa. Tuon suuruisen inflaation arveltiin pitävän kansantaloudet sopivan vireinä. EU:ssa kuten muillakin rikkailla talousalueilla on kuitenkin edelleen vallassa talousoppi, jonka mukaan valtioiden keskeinen tehtävä on palvella rahaa luovia yrityksiä ja tarjota niille turvalliset olot kilpailla keskenään ja tuottaa omistajilleen lisää rahaa.

Rahoituslaitokset tuottavat kuitenkin jatkuvasti rahainstrumentteja, joiden arvon nousuilla ja laskuilla ei ole mitään tekemistä EU:n ja EKP:n maltillisen raha-arvon tavoitteen kanssa. Koko maailmantaloudessa omaisuudet keskittyvät pienten suuromistajaryhmien ja heidän ruhtinaallisesti palkittujen sijoitusasiantuntijoidensa valtaan.

Ei siis ihme, että rahan tuottamisesta ja omistusoikeuksien arvonnoususta on tullut ylikansallinen tuotantoala, johon yksityisten omistamien suuryritysten lisäksi keskittyvät myös valtioiden ja kuntienkin rahoja hoitavat laitokset. Nekin sijoittavat yhteisiä verorahoja tai omien yritystensä tuottamia rahoja ylikansallisiin rahastoihin, jotka käyvät jatkuvaa kauppaa omaisuusarvojen hinnoilla. Tätä perustellaan näiden sijoitusten hyvillä tuotoilla.

Eläkerahastot syövät kansanvaltaa

Suomenkin isot julkiset eläkerahastot syövät koko kansantalouden perustaa. Niistä valtaosa kiertää jo ylikansallisissa sijoituksissa, koska päättäjät ajattelevat, että se takaisi tulevat eläkkeet jotenkin kestävästi. Päinvastoin, maailman sijoitusrahastot on rakenneltu suurten ylikansallisten rahoitusomaisuuksien käyttövoimaksi. Niiden reaalituotantoon tekemät sijoituksetkin merkitsevät kuitenkin pääosin Suomen tuotantoa tappavaa kilpailua.

Hallitus ja EK puhuvat yhdellä suulla siitä, että Suomeen pitää houkutella ulkomaista sijoitusrahaa, jotta Suomen tuotanto voisi kasvaa. Tuontirahaahan Suomen investointeihin ei tarvittaisi, jos kaiken maassa myydyn työn hinnasta ei olisi kerätty työeläkkeisiin 183 miljardin euron rahastoja. Kotiuttamalla vaikka 11 mrd ulkomailla nyt pyörivästä toirahasta saataisiin rahoitettua hallituksen ja muiden puolueiden ehdottamat kestävät investoinnit ilman että eläkkeiden maksu mitenkään vaarantuisi.

Pienemmät rahastot olisivat voineet merkitä joko alempaa suomalaisen työn hintaa tai työntekijöiden suurempia palkkoja, joista olisi voinut periä enemmän progressiivista tuloveroa julkisen sektorin tuottamiin palveluihin.

Investoimalla eläkerahastojen varoja uusiin tuottaviin työpaikkoihin saataisiin lisää työntekijöitä kartuttamaan eläkkeitä. Nyt eläkevaroja ja tietenkin myös yksityisten suomalaisten ostamia ulkomaisia sijoituksia käytetään mm. ylikansallisten yritysten ulkomaisiin investointeihin, jotka hävittävät suomalaisten työpaikkoja. Mutta Suomen eläkepäättäjät näyttävän luulevan, että vaikkapa eteläamerikkalaiset maksaisivat suomalaisten tulevat eläkkeet.

Näin luulevat muidenkin rikkaiden maiden yksityisten yritysten ja valtioidenkin eläkesijoittajat. Köyhien maiden harvalukuiset vallanpitäjät ja rikkaat taas uskovat, että sijoittaminen rikkaiden maiden yrityksiin ja ylellisyysomaisuuksiin turvaa heidän valtansa ja rikkauksiensa jatkuvuutta. Oman kansan kurissa pitämiseen hankitaan länsimaisia aseita ja liittolaisarmeijoita.

On ihan hyvä, että Norjan valtio sijoittaa öljytulojaan ylikansallisesti, jos se ryhtyy entistä paremmin huolehtimaan siitä, että sijoitukset hyödyttävät muiden maiden ihmisiä ja luontoa. Norjalaisilla itsellään on jo maailman paras elintaso, laajat julkiset palvelut ja varaa tuottaa myös yksityiset palvelut hyvillä palkoilla.

Kestävä sosiaalivakuutus

Suomellakin on varaa huolehtia täällä asuvista ja uudistaa tuotantoa sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestäväksi. Tämän rinnalla Suomikin voi tukea samansuuntaista kehitystä muissakin maissa, jos se lopettaa ylikansallisen rahakilpailun pönkittämisen Suomen työntekijöiden tuottamalla eläkerahalla.

Viisaassa valtiossa lakisääteinen eläke ja muu sosiaalivakuutus kerättäisiin yhdellä sosiaalivakuutusverolla. Se kohdistuisi koko kotimaisen tuotannon myyntihintaan, eikä olisi pelkän työvoiman käytön rangaistusvero. Joka vuosi seurattaisiin, paljonko edellisinä vuosina syntyi kansantuotetta. Poliittisen keskustelun jälkeen päätettäisiin siitä, onko eläkkeisiin ja muihin sosiaalietuuksiin kerätty ja jaettu oikeudenmukaisesti rahaa suhteessa niiden saajien ja muun kansan tarpeisiin.

Normaalivuosina sosiaalivakuutusveroa perittäisiin suunnilleen saman vuoden vakuutusmenojen verran. Isompia vaihteluja tasattaisiin rahaston avulla. Sosiaalivakuutusta varten rahastoitaisiin parin seuraavan vuoden kokonaistarpeen verran. Näillä rahoitettaisiin kohtuuhintaista yhteiskunnan omistamaa vuokra-asumista ja muuta sellaista yhteistä tuotantoa, jonka kysyntä ja arvo pystytään pitämään melko ennustettavana.

Nykyiset eläke- ja muut sosiaalivakuutusmaksut ovat luonteeltaan kotimaisen työvoiman käytön rangaistusvero. Tämä erillinen työvoiman käyttövero heikentää kotimaisen tuotannon kilpailukykyä ulkomaisen halpatyövoiman kanssa. Se kannustaa myös vahvasti työnantajia korvaamaan työntekijöitä konejärjestelmillä ja halpamaista tuoduilla tuotantopanoksilla. Niistä kun ei makseta joka kuukausi sosiaalivakuutusmaksuja.

Suomessa tehdyn kotimarkkinatyön ostaja maksaa siitä työvoimakustannusten lisäksi arvonlisäveroa. Myös ALV kohdistuu samaan työvoiman hintaan. Työpalkassa on siksi kaksinkertainen arvonlisävero. Yrityksillä onkin melkoinen houkute vähentää työntekijöitä joka käänteessä.

Verotuksen on tuettava sitä, että aikuiset pystyvät tekemään ansiotyötä kansantalouden hyväksi ja huolehtimaan omastakin toimeentulostaan. Jos Suomeen halutaan lisää työpaikkoja meidän pitää lopettaa työvoiman käytön rangaistusvero ja korvata se tuotannon koko arvoon kohdistuvalla sosiaalivakuutusverolla. Yleisellä arvonlisäverolla pystyisi verottamaan kaikkea Suomessa ostettavaa tuotantoa neutraalisti. Siitä riippumatta onko se tuotettu kotimaassa vai tuontia. Tai onko tuotanto tehty koneilla tai ihmistyöllä.

Kansantuote on yhteinen aikaansaannos

Kansantuotehan on koko kansan yhdessä tuottamaa. Miksi eläkkeitä maksettaisiin vain työansioita verottamalla? Miksi esimerkiksi omaisuustulojen saajilla ei ole velvollisuutta osallistua eläkkeellä olevien eläkkeiden maksuun? Ovathan eläkkeellä olevat osallistuneet myös tuotanto-omaisuuksien ja julkisten tuotantopanosten kartuttamiseen.

1. Henkilökohtainen vakuutus ei pysty turvaamaan tulottomien tai pienituloisten kansalaisten toimeentuloa, vaikka se olisi pakollinenkin. Kattavaan sosiaalivakuutukseen tarvitaan aina lakisääteistä yhteisvastuuta. Se voidaan toteuttaa millä tahansa verotuksella tai lakisääteisillä työntekijän tai työnantajan vakuutusmaksuilla. Pitkäikäiset ovat sosiaalivakuutuksen voittajia.

2. Suomessa on vallalla ajatus, että sosiaalivakuutuksessa on oltava ansioturva, jotta isopalkkaiset eivät siirtyisi yksityisvakuutusten ostamiseen, vaan suostuvat maksukykynsä mukaisiin vakuutusmaksuihin. Tämä ei ole toteutunut, vaan varakkaat ja keskituloisetkin ostavat yksityisvakuutuksia ja saavat niiden maksuihin valtion verovähennystukea. Toinen ongelma lakisääteisissä ansiotulojen mukaan määräytyvissä eläkemaksuissa on se, että varakkaat pystyvät muuntamaan tulojaan tasaverotetuiksi omaisuustuloiksi, joista ei makseta sosiaalivakuutusmaksuja.
3. Kansantalouden kannalta yksinkertaisin tapa rahoittaa eläkkeet ja muu sosiaaliturva olisi verottaa tuotannossa syntyvää arvonlisäystä tasaverolla.

Liite

Telan analyytikko Peter Halosen analyysi työeläkerahastojen sijoitusrakenteesta vuonna 2015 http://www.tela.fi/tyoelaketalous/sijoitustilastot_ja_analyysit/sijoitusvarojen_yhteenvedot

Osakkeiden ja osaketyyppisten sekä korkosijoitusten osuus hieman nousi, kiinteistösijoitusten osuus sen sijaan pieneni

Koko toimialan sijoituskannan jakauma karkealla luokituksella oli vuoden 2015 päättyessä seuraava: osake- ja osaketyyppiset sijoitukset[1] 48,9 % (EUR 88,5 mrd.), korkosijoitukset[2] 41,6 % (EUR 75,3 mrd.) sekä kiinteistösijoitukset 9,5 % (EUR 17,1 mrd.).
Vuoden aikana sijoitusjakauma muuttui seuraavasti: korkosijoitusten osuus kasvoi (+0,4 prosenttiyksikköä, +4,3 EUR mrd.). Myös osake- ja osaketyyppisten sijoitusten osuus kasvoi hieman eli noin +0,1 prosenttiyksikköä (+4,1 EUR mrd.). Kiinteistösijoitusten osuus pieneni vaikka euromäärä pysyi ennallaan (-0,5 prosenttiyksikköä, +0,0 EUR mrd.) johtuen koko sijoituskannan kasvusta.