tiistaina, maaliskuuta 29, 2016

Mitä maantiede merkitsee?





Tutu-seuran Helsingin toimintaryhmä,


Yksi aihe, jonka esille nostamiseen keskusteltavaksi olen saanut valtuuksia on kysymys, että mitä maantiede merkitsee seuraavien 50 vuoden aikana Suomen kehittämisessä? Pitäisikö ns. osaaminen - mitä se sitten onkaan nyky-Suomessa - kytkeä enemmän takaisin ympäristötekijöihin? Miten alueiden osaamista ja resursseja voitaisiin hyödyntää kansakunnan parhaaksi jatkossa? Nämä ja monet muut kysymykset ovat mielessä, kun voidaan määritellä, että Suomen aluepolitiikan alkamisesta on kulunut tällä viikolla 50 vuotta, jos mittarina pidetään ns. kehitysaluelakien voimaantuloa. Sitä ennenkin on tietenkin alueiden kehittämispolitiikkaa tehty. Nyt elämme sitä jatkumoa EU-ajassa.  Entä seuraavat 50 vuotta?  Puheenvuoroni, jolla keskustelua on nyt lähdetty viemään eteenpäin on linkissä. Jos hyvin käy, tiettyjä puheenvuoroja saamme tieteellisen journaalien keskustelupuheenvuoropalstoille ennen kesää sekä tiedossa on ainakin jokunen nettijuttuartikkeli tällä viikolla. Näen yhä voimaakkaammin, että pääkaupunkiseutuakaan ei voi tarkastella erillisenä kysymyksenä muusta Suomesta vaan se on riippuvainen muusta Suomesta ja muu Suomi siitä (ks. esim. ao. blogiartikkeli PKS:lla 1,8 milj. m2 tyhjää toimistotilaa). Onko tämä näkökulma unohtunut, kun PKS:lla on lähes 100 000 työntekijälle tyhjät toimistotilat eli 1,8 milj. m2 pelkästään tyhjää toimistotilaa? Joidenkin arvioiden mukaan näiden täyttäminen vaatii ensin 4 työpaikkaa muualle Suomeen riippuvaisuussuhteet huomioiden.  Näkeekö Tutu-seuran Helsingin toimintaryhmä roolikseen käsitellä tätä asiaa? Tarkastelua voi tarvittaessa laajentaa yleisemmälle tasolle - Mitä maantiede merkitsee suomalaisessa päätöksenteossa? Tällöin myös ulkopolitiikka ja monet muut kysymykset mahtuvat keskustelun teemaan.


ALUEPOLITIIKAN ALKAMISESTA 50 VUOTTA 1.4.2016


http://rdaluekehitys.net/2016/03/21/aluepolitiikan-alkamisesta-50-vuotta-1-4-2016/


Tämän ehdotukseni  perusteita ja puheenvuorojani sanomalehdissä:
  1. HS Mielipide: Osaaminen on kytkettävä takaisin ympäristöön.
  2. HS Vieraskynä: Kultasuoni on lähempänä kuin uskoisi.
  3. Suomenmaa: Estääkö EAKR-asetuksen tulkinta ja käytännöt Suomen alueellisen uusiutumisen ja alueellisen kehityksen?
  4. Artikkeleita Savon Sanomissa
  5. Lapin Kansa: Lappi vuonna 2100
  6. Pohjalainen: Pohjanmaan tulevaisuus.




Yhteistyöterveisin

Yrjö Myllylä, YTT,
Toimitusjohtaja
RD Aluekehitys Oy
Meriusva 5
FI-02320 ESPOO
www.rdaluekehitys.net
E-mail: yrjo.myllyla@aluekehitys.fi
Tel: + 358 500 450 578

Ei kommentteja: