perjantaina, syyskuuta 24, 2010

Aineistoa lounaalle 28.9.2010

Toimintasuunnitelma 2011


Ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ruvetaan tässä pikkuhiljaa muotoilemaan v. 2011
rahoitushakuja varten. Toivoisin, että lähettäisitte minulle 12.10. mennessä tekstin, jonka haluatte 2011 toimintasuunnitelmaan Tutuhesan osalta. Alla pohjaksi tekstinne vuoden 2010 toimintasuunnitelmasta. Kiitos ja hyvää alkanutta viikkoa! t. Hazel

Toimintasuunnitelma 2010
Helsingissä -
Tutuhesa Avoimissa tapaamisissa jäsenet voivat esitellä omia ideoitaan ja hankkia esittelyyn
kiinnostavia aiheita ja alustajia. Aiheina ilmastomuutoksen lisäksi muut ajankohtaiset merkittävät asiat pääkaupunkiseudun, Suomen ja maailman tulevaisuuden näkökulmasta.
Asioiden merkitys tulevaisuuden kannalta arvioidaan kussakin tilaisuudessa
keskustelun lopuksi. Tilaisuuksista tiedotetaan jäsenkirjeissä, Futura-lehdessä,
sähköisesti sekä lehtien tapahtumapalstoilla.
Tilaisuuskohtaisesti etsitään kustakin aiheesta kiinnostuneita kohderyhmiä.
Tilaisuuksia järjestetään tiistaisin parittomina viikkoina yhteensä 15kpl.
Yhteistyötä muiden paikallistoimintaryhmien kanssa ja jäsenten verkottumista
uusien verkostotyökalujen avulla kehitetään.

Muiden järjestämiin tulevaisuustilaisuuksiin järjestetään
osallistumismahdollisuuksia. Kirjoittajien omaehtoista sähköpostikeskustelua tutuhesa-listalla täydentää blogi http://tutuhesa.blogspot.com/, johon kootaan aineistoa ja yhteenvetoja
keskustelusta.

Listaviestejä voi lukea liittymättä listalle osoitteessa
http://groups.yahoo.com/group/tutuhesa/messages Listan vuodesta 2000 lähtien arkistoitujen viestien analysointiin etsitään halukkaita opiskelijoita. Toimintaa organisoi vetäjätiimi, johon kuuluvat Matti Leskinen, Kalle Mikkola, Pentti K. Räsänen, Chris Kylander, Arto Salmela ja Päivikki Telenius.
Toimintaa suunnitellaan lounastapaamisissa ja tutuhesa-listalla blogiin tukeutuen

.


Tilaisuudet


9.11.2010 klo 17-20 sali 404
Degrowth ja factor 10 - ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen? 
Juha Nurmela johdattelee iltaa
Seminaarissa pohditaan, voisitko tekniikan tehostuminen tuottaa nollapäästöisen
hyvinvointiyhteiskunnan vai tarvitaanko kasvutonta kohtuutaloutta.
Matti Penttiliä (Rooman klubin Suomen yhdistyksen puheenjohtaja) puhuu aluksi
kasvun rajoista ja degrowhtista.
Michael Lettenmeier (Ekotehokkuuskonsultti Suomen luonnonsuojeluliitto ry) puolestaan
arvioi factor 10 käsitettä eli tekniikan mahdollisuuksia rajoittaa ihmisen toiminnan
ympäristövaikutuksia kasvun aikana.
Timo Järvensivu (Tutkimuspäällikkö Aalto yliopiston kauppakorkekoulu) kertoo
degrowht liikkeestä ja sen lähtökohdista
.
Varatut ajat

23.11.2010 poistetaan, koska Tutuseuran vuosikokous 24.11.
7.12.2010

Sali 505 klo 17-20
1.2.2011, 15.2.2011, 1.3.2011, 15.3.2011, 12.4.2011.

Sali 404 klo 17-20
29.3.2011

Aiheita

Suomen sopeutuminen ilmastonmuutokseen
Kari Silfverberg, Reijo ja Arto kehittelevät

Suomi ja Venäjä 2030, alustaja Osmo Kuusi, kommentoijat Pekka Sutela ja Yrjö Myllylä, juontaja NN
Matti kysyy esiintyjät

Koulutuksen tulevaisuus
Päivikki ja Timo valmistelevat,

Ennakoivat innovaatiot, alustajina Tarja Meristö ja Jyrki Kettunen, kommentoija Kari Sipilä, juontaja NN.
Matti ottaa yhteyttä

Uudenmaan maakuntakaavan laadinta, alustaja Uudenmaan liitosta, kommentoija NN, juontaja MM
Arto sopii Uudenmaan liitossa käydessään

Työmarkkinoiden tulevaisuus
Alustajina tutkija, kommentoijina työmarkkinajärjestöjen edustajat sekä työntekijä- että työnantajapuolelta??
Arto pohtii edelleen

Arktiset kulkuväylät ja arktinen teknologia, alustukset Mika Aaltonen ja Yrjö Myllylä
Matti ottaa yhteyttä

Asuntopolitiikka
Timo miettii

Tasa-arvo maailmassa, Ruotsissa ja Suomessa, myös muu kuin sukupuolten välinen tasa-arvo Alustajina Jeff Hearn ja Liisa Husu.
Chris Kylander ja Pentti Räsänen valmistelevat

Missä työpaikat vuonna 2030 – klusteriennakointi.
Miten nuoret työllistyvät
Alustukset Keijo Rajakallio ja Hannu Hernesniemi
Keijo Rajakallio valmistelee.

Ydinvoiman jätteetön tulevaisuus, alustaja Kaj Luukko, kommentoija NN,
Timo Lahtela ja Päivikki Telenius valmistelevat

Heikot signaalit yhteisön tulevaisuusoppimisessa, alustaja Elina Hiltunen
Matti kysyy uudelleen vuodenvaihteessa
Elinan väitöskirjatiedote

Hallinnonalojen tulevaisuuskatsaukset
Alustaja Piitta Kirjavainen VNK, kommentoija NN, juontaja Matti Leskinen

Yhteistilaisuudet

5.10.2010
Rakennusfoorumi Rakennustietosäätiössä yhdessä RIL:n tulevaisuustoimikunnan, Metropoliseuran ja SAFAn kanssa
Reijo hankkii ohjelman

29.9.2010
Sähköauton tulevaisuus Tieteiden talolla, RIL:n tulevaisuustoimikunta järjestää


Henkilöstöhallinnon ja sen tietojärjestelmien tulevaisuus, alustajat NN Henry ry:stä ja Jukka-Pekka Heikkilä.
Yleisempi näkökulma? Mihin ammatteihin rekrytoidaan, mistä irtisanotaan?
Ehdotetaan Henry ry:n tilaisuudeksi, johon tutuhesalaiset ja Laatuyhdistyksen Osaamisen kehittämisen laatujaos voisivat osallistua.
Matti Leskinen valmistelee

Ei kommentteja: