maanantaina, marraskuuta 01, 2010

METROPOLIAJATTELU; ERÄITÄ REUNAHUOMAUTUKSIA SIITÄ KÄYTÄVÄÄN KESKUSTELUUN

Hannu Kalajoki

Keskustelu metropolista on koskenut lähinnä hallintoa ja tämän hallinnollisen alueen laajuutta. Hallinto luo vallankäytön muodolliset rakenteet, mutta miten valtaa käytetään ja toteutuuko sen kautta ns. yhteinen tai yleinen etu? Tästä näkökulmasta tarkastellaan eräitä vastakkaisia kehityskulkuja jotka vaikuttavat vallan käyttöön ja esitetään teesejä miten asioiden olla pitäisi.


ITSEHALLINTO VAI YLEINEN ETU

Itsehallinto painottaa yhteisön demokraattisia käytäntöjä ja kunnallishallinnon lakiperustaa. Itsehallintoajattelussa demokratia on arvo sinänsä, johon ei hevin kosketa.

Yleinen etu tarkoittaa yksinkertaistaen kaikkien yhteisesti hyväksymän tavoitteen ajamista ja sen toteuttamista. Sen on aina ratkaistava legitimiteetin ongelma: mikä oikeuttaa minua koskevien asioihin puuttumisen. Yhteinen visio on eräs tapa perustella tämä puuttuminen.

Yleinen etu hakee ratkaisuja pragmaattisesti verrattuna itsehallintoajatteluun. Yleinen etu on tavoite ja demokratia keino saavuttaa se. Teoreettisemmin voidaan kysyä pitääkö demokratiaan suhtautua normatiivisesti vai analyyttisesti. Edellinen painottaa muotoja ja prosesseja, jälkimmäinen sisältöä. Äänestyskäyttäytyminen ja sosiaalinen media osoittanee että halu suorempaan sisältöihin vaikuttamiseen on kasvussa.

Sipoon alueliitos ajoi yleistä etua (asuntotuotannon edellytysten parantaminen) mutta ratkaisu soti itsehallintoperiaatetta vastaan. Peruskysymys kuntalaisten kannalta lienee miten kaupunki ajaa hänen asioitaan ja voiko hän vaikuttaa itseään koskeviin asioihin muutenkin kuin äänestämällä määrättynä aikana puolueen valitsemaa henkilöä. Kunta on tässä katsannossa väline eikä arvo sinänsä. - Kunnan itsehallinto –konsepti on kuitenkin vahvoilla kuten mm. Lahden kuntaliitoshankkeessa huomattiin. Urbaanin pääkaupunkiseudun asukkailta kannattaisi kuitenkin kysyä mielipidettä liitosvaihtoehdostakin.

SEKTORIAALISUUS VAI POIKKIHALLINNOLLISUUS

Kuntien talouden ja toiminnan ohjaus perustuu hallintokuntakohtaiseen budjetointiin jota toimialakohtainen johtamisjärjestelmä lautakuntineen ja johtokuntineen ja tulosjohtamismalleineen tukee. Organisaatiorakenne sementoi tämän sektoriaalisuuden kokonaisohjauksen kustannuksella. Pahin mahdollinen seudun yhdistymismalli on se, että säädetään yhteistyöhön lievästi pakottava puitelaki puuttumatta budjettivaltaan ja organisaatiorakenteisiin. Tämä johtaisi suboptimointiin; jokainen kunta pelaisi omaan budjettipussinsa kokonaisuuden kustannuksella.

Helsingin seudun kunnilla on liian suuri budjetointiautonomia siihen nähden mitä yhteistyö ja kuntaa suuremman yleisen edun ajaminen vaatisi. Voi sanoa että juna on jo mennyt vapaaehtoiselta yhteistyöltä. On ollut helppo sopia maankäytöstä, asuntotuotannosta ja liikenteestä ainakin periaatteessa, mutta kun puhutaan palveluista tarkoitetaan budjettia, ja silloin konkreettinen yhteistoiminta loppuu. Tarvitaan vallankäytön (mitkä asiat, miten ja millä rahalla) nostamista yhtä kuntaa ylemmälle tasolle koskemaan sektoreita suurempia asiakokonaisuuksia ja niiden tärkeysjärjestystä.

VERKOTTUNUT VAI HIERARKINEN RAKENNE
Verkostoituminen liitetään usein kaupunkialueiden globaaliin vuorovaikutuksen. Kaupunkialueet ovat verkostoina globaalisti ja niissä liikkuu tietoa, osaamista ja resursseja joista kaikki siinä mukana olevat hyötyvät enemmän kuin jos toimisivat yksin. Hierarkiset rakenteet hajoavat ja muuttuvat nopeasti ja ennalta arvaamattomasti.
Paikan merkityssisältö muuttuu. Maantieteelliseen paikkaan perustuvan yhteisön rinnalla on verkosto jossa yhteisöt toimivat rajattomasti. Paikan tilalle voidaan sanoa tulleen toimintatila, jonka fyysistä olemusta on vaikea hahmottaa, kaavoittaa. Oman lisänsä paikan merkityksen muuttumiseen tuovat maahanmuuttajat yhteisöineen.
Voiko verkon piirtää, esim. yleiskaavaksi, tilavaraussuunnitelmaksi. Raideliikenteeseen perustuneen hierarkkisen keskusjärjestelmän korvaa funktionaalinen verkko. (Esim. tiede- ja teknologiakeskukset tai logistiset toiminnat muodostavat verkkoja).
Voiko tällaista kehitystä ohjata perinteisin (maankäyttö-asuminen-liikenne) keinoin ja voiko sitä ylipäänsä ohjata? Castellsin sanoin sitä mitä ei voi ohjata siihen voi vain reagoida. Verkottunut yhteiskunta toimii ketterästi; on reagoitava nopeasti siihen mikä tulee virallisen suunnittelun ulkopuolelta, emergentisti. Tämä haastaa suunnittelun ja edustuksellisen määräaikaisdemokratian. Sitä täydentämään tarvitaan nopeasti reagoivia menettelyjä, esimerkiksi vaihtoehtoisia strategioita tai visiojohtaminen, joka parhaimmillaan riittää reagoivaan päiväkohtaiseen johtamiseen ilman erikseen päätettyjä strategioita ja toimenpideohjelmia. Eräs asukkaista lähtevä malli on deliberatiivinen neuvottelumenettely, joka etsii ratkaisun yleisen edun kannalta tärkeässä asiassa tasaveroisten toimijoiden sidonnaisuuksista vapaan argumentoinnin kautta.
Erään skenaarion mukaan Euroopan unionin alue koostuu tulevaisuudesta alueiden Euroopasta, jonka kehitystä ohjaa metropolialueiden verkosto. Kansallisvaltioiden merkitys kasvun ja kehityksen ohjaajana vähenee. Mikä on silloin Suomen ja ajatellun metropolin asema tässä verkostorakenteessa, joka on paljon muutakin kuin fyysinen ja kartalle piirretty?

PALVELUKUNTA VERSUS YRITYSKUNTA

Kuulee väitettävän että sosiaalinen tasa-arvo uhrataan kilpailukyvylle, aluepolitiikka suurkaupunkipolitiikalle ja hyvinvointivaltio uusliberalistiselle markkinaohjaukselle. Kehityspiirteenä on ristiveto ”palvelukunnan” ja ”yrittäjäkunnan” välillä. Edellinen profiloituu palvelujen järjestäjänä ja jälkimmäinen korostaa kilpailukykyä, siihen yhdistyy tilaaja-tuottaja mallit, ulkoistaminen, mutta myös asukkaiden omatoimisuus kantaa huolta itsestään ja lähipiiristään. Kumpi suuntaus voittaa vai kulkevatko ne rinnakkain toistaan tukien?

Kunnat toteuttavat noin kaksikolmasosaa julkisista hyvinvointitehtävistä mutta niukkenevin resurssein. Seurauksena on palvelujen ohentaminen mutta hyvinvointiyhteiskunnan kulissien ylläpitäminen. Teolliseen maailmaan viritetty hyvinvointivaltion ajatus vaatii päivittämisen tieto- ja palveluyhteiskuntaan.

Metropoliasialle tulee valtiolta tuskin konkreettista tukea velanhoitonsa vuoksi. Väestön ikääntyminen lisää menoja ja eräiden liikelaitosten todennäköinen yhtiöittäminen vähentää tuloja pääkaupunkiseudulla. Suuret kynnysinvestoinnit voidaan rahoittaa vain yhdessä elinkeinoelämän kanssa ottaen huomioon että se voi hakeutua myös tuottavimmille apajille maailmassa. Hyvät palvelut luovat toimintaympäristön yritystoiminnalle joka tuottaa verotuloja ja rahaa palveluille. Kilpailukyky ja perinteiset hyvinvointitehtävät tukevat toisiaan, satsaus molempiin saa aikaan positiivisen kierteen.

Tähän haasteseen vastaaminen onnistuu vain yhtä kuntaa vahvemman valmistelu- ja päätöksentekomenettelyn kautta.


METROPOLIOHJAUKSEN LUONNE

Suunnittelujärjestelmä ja siitä päättäminen on tärkeää koska se luo vallankäytön agendan, määrittelee mistä päätetään ja miten ja ketkä siihen osallistuvat.

Yleistäen horisontaaliset metropolistrategiat kohdistuvat sellaisiin asioihin kuin yhteiset resurssit, tilat, hankinnat, tietohuolto ja ennakointi, henkilöstö ja hinnoittelu. Päällekkäiset tahtotilat tulee eliminoida ja markkinointi, yhteistyö elinkeinoelämän ja korkeakoulujen kanssa järjestää sekä maahanmuuttoasiat sekä edunvalvonta ylöspäin valtion ja EU:n suuntaan yhdistää.

Metropoliohjaus on luonteeltaan informaatio-ohjausta ja resurssiohjausta, joka keskittyy rahoituksen ja osapuoliyhteistyön järjestämiseen, toimintakokonaisuuksien tärkeysjärjestykseen, mahdollisiin vaihtoehtoisiin strategioihin sekä palvelujen saatavuuteen ja yhdenvertaisuuskysymyksiin ja edelleen organisaation toimivuuteen ja osaamiseen. Metropolin talous pitää olla tasapainossa jolloin sillä on tarvittava liikkumavaraa tehdä hienoja ja suuria asioita.

Mutta entäpä jos hyväksytään ajatus ettei metropolia oikeasti voi ohjata vaan se kehittyy jotenkin orgaanisesti ’oppivana itseään korjaavana kaupunkina. Minkälaisia työvälineitä siinä pitäisi olla? Jos pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajien osuus nousee ennustettuun 15%:iin on se sinänsä ’metropolisoitumista’; oikeissa metropoleissa osuus on yleisesti lähes kolmannes. Toisaalta seudun suurimman pitkävaikutteisen ongelman eli yhdyskuntarakenteen hajaantumisen enempi estäminen vaatisi lakiin perustuvia kovia ohjauskeinoja, kuten rakentamisen kieltämisen palvelujen ja liikenteen solmukohtien vaikutusalueen ulkopuolella tai käyttämättömän rakennusoikeuden verottamisen keskeisellä kaupunkialueella.

Ohjaukseen kuuluu myös visio, metropoli yhteinen tahtotila, joka parhaimmillaan sitouttaa alueen asukkaat ja eri toimijat yhteisen, yleisen edun taakse. Sen pitää olla avoin keskustelulle ja kyseenalaistamiselle eri areenoilla julkisuudessa.

TEESIT

  • Helsingin seutu tai paremminkin Helsingin talousalue on talouden ja osaamisen koko maata hyödyttävä keskittymä. Tämän metropolialueen ydinkaupunki koostuu nyt neljästä kaupungista, periferia ulottuu maakuntarajoihin asti. Ydinalueen toiminnallinen yhtenäisyys on tosiasia ja kuntajako haitta, joka palvelee vain budjettivaltaan tarrautunutta hallintoa.

  • Hallinnon ratkaisun perusteena on kolme keskeistä näkökohtaa: kalliiksi ja epäekologiseksi tulevan yhdyskuntarakenteen hajoamisen ja sosiaalisen eriarvoisuuskehityksen estäminen pääkaupunkiseudulla sekä alueen kytkeminen ja hyötyminen Euroopan ja lähialueen metropolien verkostosta.

  • Valtion, seuraavan hallituksen, on otettava vastuu metropoliasiassa valmistelemalla metropolilaki. Pääkaupunkiseutu (Espoo, Helsinki Kauniainen ja Vantaa) yhdistetään lailla yhdeksi kunnaksi. Yksiportainen hallinto seudulla riittää. Osa nykyisistä tehtävistä kuten erikoissairaanhoito siirretään valtiolle. Keskeiset Helsingin talousaluetta koskevat kriittiset tehtävät kuten yleispiirteinen maankäyttö, asuntotuotanto, liikenne ja ympäristö, hoidetaan funktionaalisen yhteistyön pohjalta seututasoisesti.

  • Pääkaupunkiseudulla laaditaan laajan kansalaiskeskustelun avulla visio, joka sitouttaa ja perustelee kaupunkien yhdistymisen sekä kertoo maailmalle mitä haluamme olla.

  • Metropolilaki ei saa jäädä puitelain tasolle. Lain mukaan seudulle laaditaan metropolikaava ja sen osana vyöhykesuunnitelma, jossa rakentamista ohjataan olemassa olevan rakenteen, palvelujen ja viheralueiden pohjalta (samalla perusrakennusoikeutta jouduttaneen tarkistamaan).

  • Alueosahallintoa elimineen ei pääkaupunkiseudulla muodosteta. Paikallisuus toteutuu itsenäisesti yhteisöjensä kautta. Kaupungin tehtävänä on luoda puitteet itseohjauksen toteutumiselle ja sen tasapuolisuudelle. Esim. asukkaat osallistuvat palvelujen konkreettiseen suunniteluun ja toteuttamiseen lähidemokratian, verkostomaisen toimintatavan sekä deliberatiivisten suunnittelumenettelyjen avulla.

Lopuksi. Metropoliajattelu on ehkä vain pienen urbaanisti asuvan eliitin ajatus ja toive. Ja onko metropoli suunniteltavissa verkostojen maailmassa vai onko metropolimahdollisuus jo mennyt kuntien suuren itsenäisyyden vuoksi. Maantiedekin on tärkeä: ehkä olemme liian kaukainen, kankea ja kalsea ollaksemme kiinnostava maailmalla. Ja onko oikein muuta maata kohtaan keskittää hyvä elämä etelään muun maan kustannuksella. - Ehkä pitäisi pitää auki myös ei-metropolin vaihtoehto.