perjantaina, marraskuuta 14, 2008

Kapitalismin ja markkinatalouden ero

Matti Hyryläinen


Nyt kun maailmantalouden kriisiin etsitään syitä ja korjausehdotuksia, olisi ensiarvoisen tärkeää, että ne, joiden mielipidettä asiassa kuullaan, ymmärtäisivät eron kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Kautta linjan ekonomistit puhuvat nykyisestä kriisistä markkinoiden epäonnistumisena ja vaativat pääomamarkkinoille entistä tehokkaampaa sääntelyä.

Ennen kuin uusiin sääntelytoimiin ryhdytään, tulisi kuitenkin huomioida se, millä tavalla taloutta on jo nyt säännelty. Nykyinen maailmantaloushan ei ole kuin nimeksi markkinataloutta, sillä sen peruspuitteet, mm. osakeyhtiöjärjestelmä, tekijänoikeusjärjestelmä ja liikesalaisuusjärjestelmä, ovat valtiovaltojen laillistamina ja vahvistamina sääntelytoimia, joiden tarkoituksena on turvata tuotannon omistajien edut ja kannustaa heitä tuotannon kasvattamiseen. Tällaista taloutta on syystä kutsuttu kapitalismiksi.

Kasvuun tähtäävässä taloudessa velan ja pääomien merkitys korostuu kuitenkin reaalituotantoon verrattuna, sillä velallahan kasvua rakennetaan. Tästä syystä kasvutaloudessa pääomilla on taipumus vähitellen kasvaa reaalitalouden ohi eräänlaiseksi toivomustaloudeksi, jossa inhimillisistä ominaisuuksista palkitaan erityisesti ahneutta ja riskinottohalua. Toivomustalous ei voi kuitenkaan loputtomasti kasvattaa eroaan reaalitalouteen nähden, joten jossain vaiheessa katteettomien toiveiden kupla puhkeaa. Näin on kapitalismin historiassa käynyt jo monta kertaa aikaisemminkin ja nyt se tapahtui Yhdysvaltain asuntolainojen sisältämien riskien osoittautuessa liian suuriksi. Sitä seuranneessa romahduksessa - josta olemme nähneet ehkä vasta alun - saatiin vain sitä mitä oli jo kauan sitten tilattu.

Jotta nähtäisiin, miten kapitalismin peruspuitteet eroavat markkinataloudesta, on katsottava markkinateorian perusteisiin. Markkinoiden perusajatus toteutuu pelkistettynä tavallisella markkinatorilla. Kaikkien myyjien tuotteet ja hinnat ovat vapaasti kaikkien nähtävillä ja ne ovat samat kaikille. Jokaisella ostajalla on vapaus valita mitä ostaa ja keneltä. Ostajan ei tarvitse tietää kaikkien myyjien tuotteita ja hintoja; riittää kun hänellä on vapaa pääsy niihin. Myös myyjät voivat halutessaan verrata tuotteitaan ja hintojaan toistensa vastaaviin.

Markkinoiden tarkoituksena on antaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet niin tuoda tuotteitaan myyntiin kuin ostaa niitä, olipa kaupan kulutustavaroita, tuotantovälineitä tai pääomaa. Tarkoituksena ei siis ole tuotannon tehostaminen, pääomien kartuttaminen, yrittäjien palkitseminen eikä edes työllisyyden ylläpitäminen vaan ihmisten tasapuolinen kohtelu. Mutta kun tuotanto ohjautuu erilaisten tuotteiden sekalaisen ostajajoukon tarpeiden mukaan, on kuin näkymätön käsi ohjaisi voimavarojen jakautumista kaikkien hyväksi.

Markkinatalouden ja kapitalistisen talouden eroista yhdellä on aivan keskeinen merkitys. Markkinat toimivat julkisen alueella, kapitalistinen talous yksityisen alueella. Toisin sanoen markkinat ovat edellä esitetysti kaikille avoimet ja markkinatiedot ovat kaikille vapaata tietoa. Silloin tietojen leviäminen ja markkinat toimivat kaikkia hyödyttäen. Kapitalistisessa taloudessa puolestaan myyjillä on, muutamin poikkeuksin, vapaus valita asiakkaansa ja markkinatiedot katsotaan yksityisomaisuudeksi. Mitä kukin myy, mihin hintaan ja kenelle on periaatteessa myyjän omistamaa tietoa, jonka hän voi pitää omanaan tai julkistaa. Silloin näkymätön käsi ei toimi tasapuolisesti vaan painottuu ajamaan niiden etuja, jotka eniten hyötyvät tietojensa salaamisesta.

Markkinatietojen yksityisomistuksellisuutta on perusteltu kolmella tavalla. Kaupankäyntiä on pidetty yksityisyyden suojaan vedoten myyjän ja ostajan välisenä asiana, joka ei muihin vaikuta ja josta muiden ei myöskään tarvitse tietää. Tämä argumentti paljastuu virheelliseksi jokaisen talouskriisin yhteydessä, myös nykyisen, kun tavalliset kansalaiset ympäri maailman joutuvat niiden velkojen maksumiehiksi, joita pieni joukko on tehtaillut pankkien hämärissä. Toisen väitteen mukaan tuotteita koskevien tietojen jonkinasteinen läpinäkymättömyys on välttämätön sijoitusten tehokkaalle kohdentumiselle. Tämäkin argumentti joutuu outoon valoon, kun otetaan huomioon, mihin sijoitusten tehokkuusvaatimukset tälläkin kerralla johtivat.

Kolmas ja ymmärrettävin markkinatietojen yksityisyyttä puolustava argumentti on se, että kukin kansakunta on halunnut turvata oman maansa yritysten kilpailukyvyn säätämällä markkinatiedot liikesalaisuuksiksi. Talouden globalisoituminen ja suurimpien yritysten irtautuminen kansallisista sidoksista on kuitenkin viemässä pohjaa tältä argumentilta. Maailmantalous ei tarvitse kilpailukykyä eikä suuryrityksillä ole isänmaata. Niillä on yleensä laaja kansainvälinen omistajajoukko, jota edustavat toisiaan vastaan kilpailevat mutta tietysti lähinnä omaan taskuunsa pelaavat sijoitusyhtiöt ja -johtajat. Ne toimivat kapitalismin näkyvinä käsinä, joiden toimesta eurot ja dollarit siirtyvät yhä kauemmas tavallisten kansalaisten hallinnasta suuryritysten, suuromistajien ja ammattisijoittajien pelimerkeiksi.

Jos nyt toimitaan vain lyhyellä tähtäimellä ja yritetään jollain sääntelyllä estää finanssipelin ylilyönnit, mutta pidetään kiinni kapitalistisen talouden peruspuitteista, mikään ei estä seuraavan kriisin syntyä. Kasvuun kannustavat puitteet toimivat kuten ennenkin johtaen pääomien keskittymiseen harvojen hallintaan ja yhä riskialttiimpiin kohteisiin kunnes pelureiden odotukset ylittävät jossain tärkeässä asiassa luonnon tai ihmisten kestokyvyn ja järjestelmä romahtaa.

Viisaampaa olisi lähteä purkamaan sitä perustavaa sääntelyä, joka erottaa kapitalismin markkinataloudesta.

Wikipedian artikkelit kapitalismista ja markkinataloudesta.

Ei kommentteja: