keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Yhdyskuntarakenne

Mikä olisi oikea tapa vaikuttaa tai asua ja elää?

Liisan näkemys verkottuneesta yhteiskuntarakenteesta vastaan kekestrategian ja luonnonsuojelijoiden suosimaa keskitettyä raideliikennemallia on mielenkiintoinen. Verkostorakenteessa tarvitaan kaikkien yhteyksiä kaikkiin, suuria fyysisiä liikennevirtoja ei synny ja joukkoliikenne on hankala järjestää. Keskitetyssä mallissa taas kaikki yhteydet kulkevat keskuksen kautta, suuret virrat ja raskaat ratkaisut toimivat. Ossianin rengasmallissa taas suora yhteys on vain lähimpään naapuriin. Onko näitä malleja verkostoteoreettisella tasolla vertailtu?

................
en voisi enempää yhtyä Leenan kommentteihin. Harvoin enää tapaa vakavissaan tuollaista, keskujohtoista liturgiaa kuin strategia KEKE paperissa. Asenteellisia kannanottoja mm-. yhdyskuntarakenteen kehittämiseen. Ei mitään pohdintoja esimerkiksi siitä milloin tiivistäminen lyö sosiaalista kestävyyttä vastaan (ahtaus ym. ilmiöt). Myöskään jäykän raideliikenteen yksipuolinen kannattaminen ottamatta huomioon sen haitallisia vaikutuksia verkostomaisen kaupungin kehittämiseen, ei mielestäni ole tulevaisuuden yhdyskunnan edellytysten mukaisia....
.............

Suomelle kestävä asumis-, maa- ja kaupunkipolitiikka

Erityisesti tarvitaan tavoitteet ihmis- ja perhekeskeiselle KAUPUNKIPOLITIIKALLE?

Ratkaisu on omakotitalo ja pientalokaupunkeja, aitoja puutarhakaupunkeja kaikille halukkaille hyvillä liikenneyhteyksillä.
Tämä erityisesti lapsiperheille edullinen asumis- ja toimeentulomuoto on toteuttavissa yli 30 000 asukkaan pientalokaupungeissa ratarenkaiden varressa, joista on helppo yhteys lähes kaikkiin Etelä-Suomen kaupunkeihin. Niissä voi toteutua suomalainen ihanne ”Punainen mökki veden äärellä keskellä kaupunkia” ja kaupunkimaisesti suomalaisittain kuten esimerkiksi Vanhassa Porvoossa.
Jalankulkuun, pyöräilyyn ja erityisesti junaan tukeutuen syntyy hyvin toimiva, vähäautoinen ja turvallinen liikennekulttuuri. Asunnoista on alle 2,5 km asemalle, sykkivään keskustaan ja työpaikoille. Monipuolinen vuorovaikutus ympäröivään maaseutuun myös lisää kestävää kehitystä.
Kaikenikäisten elämä paranee ja monipuolistuu omakotitalossa, sen tekemisen tiloissa ja tontin puutarhassa. Talo on yleensä asukkaan oma, jolloin sitä parannetaan ja hoidetaan hyvin.

Kasvukeskukset
Yli 100 000 asukkaan kasvukeskukset maamme eri osissa ovat hyvin toimivia ja niitä tulee kehittää edelleen.

Ainoa metropoliamme (Helsinki + Vantaa + Espoo, kasvaa yli 1,3 milj. asukkaasi) kehitetään kaikkien kannalta hyvin toimivaksi ja jatkuvasti muuttuvaksi kokonaisuudeksi.

Maareformi
Asumisen mahdollisuuksia voidaan parantaa uudistetulla maapolitiikalla. Valtio hankkii maan erityislailla ja antaa alueet kaupungeille. Kaupungit velvoitetaan kaavoittamaan ja luovuttamaan tontit pitkäaikaisilla, yli sadan vuoden vuokrasopimuksilla asumiseen ja muuhun toimintaan. Aiemmin Suomessa kaupunkeja perustettaessa kuninkaat ja keisarit antoivat kaupungeille tarvittavan alueen lahjoitusmaana, jota sai vain vuokrata eri tarkoituksin. Tätä kestävän kehityksen periaatetta tulee uudelleen noudattaa. Yhden em. pientalokaupungin maantarve on 10 km2 ja rahassa 20 milj. euroa.

Kaupunkipolitiikan kehittämiseen on huomattavasti lisättävä rahoitusta!
Nyt on aika korjata tilanne koko maan rakentamiseen tuleville sukupolville kestävällä tavalla. Meidän tulisi vihdoin nähdä missä maamme väestö parhaiten tulee toimeen ja asuu oman maamme ja samalla myös Euroopan näkökulmasta.
”Koko maan pitäminen asuttuna” on hokema vailla perusteita. Etelä-Suomi on useimmilla mittareilla maan edullisin osa asua ja tehdä työtä. Tampereen pohjoispuolella asuu nyt 1,9 miljoonaa muita heikommin työllistettyinä. Puolet heistä eli noin miljoonalle asukkaalle tulee tarjota hyvä mahdollisuus muuttaa Etelä-Suomeen. Jäljelle jäävälle väestölle voidaan näin luoda nykyistä huomattavasti kestävämmät olosuhteet. Vastaavalla alueella Pohjois-Ruotsissa on nyt noin 0,8 miljoonaa asukasta. Samalla myös parannettaisiin eteläsuomalaisten asumisoloja ja saatettaisiin koko Suomi kukoistukseen ja se vielä lapsiperhekeskeisellä asumispolitiikalla. Silloin ei tarvitsisikaan ulkomailta väkeä vanhuksiamme hoitamaan?

Nyt on varattava varoja suurten linjojen selvittämiseksi ja investoitava niin, että tulevilla sukupolvilla on parempi ja kestävämpi Suomi.
..............

Maantieteilijä Sami Moisio kirjoitti Hesarissa 8.4. aluepolitiikan synnystä. Hänen mukaansa se syntyi torjumaan korpikommunismin uhkaa. Hän kummastelee nykyistä vain taloudelliseen kasvuun perustuvaa aluepolitiikkaa ja toteaa, että kansakunnan perinteisessä mielessä tuottamattomien investointien tulokset, kuten esimerkiksi yhteiskuntarauha, ovat kuitenkin markkinatalouselämän edellytyksistä tärkempiä.
http://www.sci.utu.fi/maantiede/Henkilokunta/Sami_Moisio.htm


-------
verkostoteoriat ovat vasta kehkeytymässä joten tuon tyyppistä vertailua en ole vielä nähnyt, mutta joka tapauksessa jokainen pystyy näkemään minkälainen yhdyskutnasuunittelija raideliimkenne on. Betonikaupunkia kertyy pitkin radanvartta, valitettavasti monistamalla tai kloonaamalla samanlaista maisemaa kyllästymiseen asti. Yhsyakuntien tietoinen rakentaminen on unohdettu, siinä mielessä Ossianin ajtukset ovat ihan oikean suuntaisia.

-------------------

Pieni kommentti - en aio perustaa itselleni keskustelukerhoa.
1. Liisa moitti keke-strategian linjauksia asenteellisiksi. Miten voi olla, kun sitä tekemässä on yli 30 asiantuntevaa ihmistä. perustyö tehty kolmessa teemaryhmässä, johdossa ovat VM:n, STM:n ja YM:n virkamiehet. Ei siis ole yhtä kirjoittajaa - kynää pitävät VM:n ja YM:n edustajat, mutta käyttäen strategiaryhmän linjauksia. Johtopäätös: Liisa asennoituu kekeen toisin kuin tämä laaja-alainen strategiaryhmä. Yhteistä asennetta ryhmällä ei ole eikä voi olla.
2. Yhteiskunnan luonnonvarta-, tavara-, palvelu- jne. virrat käyttävät erilaista infrastruktuuria, jonka luontoperusta on yhä vähemmän määräävä. Nykyisessä aluerakenteessa painaa historiallisesti kehittyneet kerrostumat - osaa kerrostumista on rakennettu yhteiskuntarauhan vuoksi (asutustoiminta). perusrakennetta on määrännyt Suomen metsäteollisuuden kulloinenkin tarve. Nyt talouden, julkisen sektorin, ihmisten elämänkaaren ym. uudelleen jäsentymisen vuoksi osa vanhasta infrasta jää vähälle käytölle ja rasitteeksi. Osalle alue- ja yhdyskuntarakennetta tulee kehittää vetäytymisstrategia - lähtökohtana ihmisten arvokkuuden kunnioittaminen (syrjäseutujen iäkkäät "viimeiset sinnittelijät").
3. Mitä tulee raideliikenteen jäykkyyteen voisi harjoittaa kuvittelua: puretaan raiteet ja katsotaan, millainen yhdyskunta- ja aluerakenne siitä syntyy. Suunta näyttää olevan se, että kaikille auto ja antaa palaa. Uskoisin, että raideliikennerunkoa tarvitaan vielä pitkään ja sitä voi kehittää edelleen erityisesti pääkaupunkiseudulla. Ne yli 100 000 pääkaupunkiseudun pendelöijää, jotka tuskailevat parin vuoden päästä öljyn hinnan korkeutta voisivat olla iloisia metro-, paikallisjuna- ja pikaraitiotielinjojen laajenevista lenkeistä.

Kommentteja keke-strategialuonnokseen on tullut runsaasti ja muutoksia on tulossa kovasti. Kiitoksia tähän astisesta! Kyllä se tästä!



----------------------

Raideliikenne kaupunkien joukkoliikennejärjestelmänä on jo 150 -vuotisen teknologisen kehityskaarensa ehtoopuolella, loppuliu´ussa. Sen tarjoamat edut olivat kiistattomat vielä hevospelien aikana, ja aina toista maailmansotaa seuranneisiin niukkuuden vuosiin saakka.
Se on tyypillistä suurten ihmismassojen rahtaamista isoilta asuinalueilta työvoimavaltaisiin tehtaisiin ja takaisin. Se toimii vieläkin (paremman puutteessa) kohtalaisesti kaikkein suurimmilla metropolialueilla, joille se aikoinaan 50...100 v sitten tehtiin. Sellaisia alueita ei ole Suomessa, eikä tällä väestönkehityksellä koskaan tulekaan.
Raideliikenne on keskusjohtoisen yhteiskunnan ja savupiipputeollisuuden joukkoliikennettä.
Moderni joukkoliikenne, jota pääkaupunkiseutumme kaltaisissa minimetropoleissa tarvitaan, on tyystin toisenlaista - ja niin on moderni kaupunkirakennekin. Joukkoliikenteen ei pidä kangistaa kaupunkirakennetta menneiden aikojen malleihin kuten raskas raideliikenne meillä jälkijättöisesti Helsingissä tekee.
Moderni kaupunkiseutu on verkostorakenteinen, meikäläisenä esimerkkinä on sattumalta juuri sellaiseksi syntynyt Espoo etunenässä. Sellaisen seudun joukkoliikenne operoi pienillä (25-80 matkustajan) yksiköillä, liikkuu tietokoneohjattuna verkostoreiteillä, kulkee kumipyörillä, hybridivetoisesti ja yhdistää keskukset sekä ihmisten moninaiset kulkutarpeet toisiinsa.
Sellainen joukkoliikennejärjestelmä pystyy muuntumaan vuorokauden ja viikonpäivien muuttuvien tarpeiden mukaan ja sen yksiköt kulkevat hyvällä täyttöasteella. (=kannattavasti) Kävelyetäisyydet kotoa tai töistä kulkuneuvoon ovat silloin kohtuulliset eikä erityisiä liityntäjärjestelmiä tarvita. Vain sellainen joukkoliikenne voi vastaisuudessa menestyksellä kilpailla yksityisauton kanssa meidän harvaanasutulla pääkaupunkiseudullamme.
Kokonaan eri asia on jos siirrymme takaisin komentotalouteen ja pakotamme kansalaiset asumaan ylitiheissä kivikasarmeissa, esivallan käskemillä paikoilla ja marssimaan yli-ikäisen joukkoliikenteen tahdissa. Se aika vaan ei taida enää onneksi koittaa.
............

Espooko malliksi modernille verkostoituneelle liikkumisympäristölle. Et voi olla tosissasi!! Olen muutamia kertoja yrittänyt sellaista kulttuurikävelyä Espoon ns. keskustassa ja eipä juuri surullisempaa maisemaa voi kuvitella. On kirkko ja sen ympäristö sentään! Mutta ns. Keskustasta kirkon kautta Ikeaan ja takaisin. Suosittelen! Olen vahvasti Saulin kanssa samaa mieltä kaupunkiympäristön historiallisista ja kulttuurisista kerroksista. Juuri erilaisten toimintojen, sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden kerrostumat ja niiden historiat ovat mielestäni ne tekijät, joista oikea kaupunki syntyy. Niihin kuuluu möys sellainen relikti kuin raideliikenne. Kaupunki on aikalailla erilainen ilmiö kuin paikka, minne mennään nukkumaan ja missä työnnetään monot suksensitesiin. Minulle kaupunki on jotain muuta kuin pendelöintiä nukkumispaikan, ostamispaikan ja työntekemispaikan välillä. Helsinkiläisenä jopa toivotan espoolaiset iltakävelylle katsomaan miltä urbaani kaupunki voi näyttää, sellainen jossa on katuja, ihmisten vilinää, näyteikkunoita ja jopa raideliikennettä, jota kovahermoisimmat voivat jopa kokeilla. Uteliaana kysyisinkin missä on espoolaisten kulttuurinen flaneerauspaikka? En ole itse sitä löytänyt!

----------------


Muutimme vuonna 1971 Helsingin keskustasta keskelle ei-mitään Martinlaaksoon. Lapsellle sopivan kasvuympäristön ja halpojen asuntojen lisäksi yksi tärkeimpiä tekijöitä oli tänne suunniteltu rata. Se on ollut myös tärkeä syy pysytellä täällä. Huolimatta siitä, että junassa matkustaminen on saanut piirteitä, joita ei voi hyväksyä. Onneksi näihin on vihdoinkin puututtu. Junalla pääsee nopeasti ja turvallisesti keleistä riippumatta Helsingin keskustaan.
Grynderivetoinen asuntotuotanto ei lähtenyt asukkaitten tarpeita. Ainoa tarve, joka tyydytettiin, oli se, että sai katon päänsä päälle- talossa, joita kloonattiin samalla kaavalla. Suuri yhteiskunnallinen ajattelija Mauno Koivisto sanoi, että voihan ne 30 vuoden päästä purkaa. Ihmisellä oli ennen kaksi tärkeätä tavoitetta - perhe ja oma asunto. Tähtelän filosofin asenne tuntuu oudolta, varsinkin nyt, kun tuo määräaika on mennyt umpeen.
Vantaan ja Espoon kaltaiset kaupungit eivät koskaan muodostu Helsingin kaltaisiksi perinteisiksi kaupungeiksi. Vantaa on jo muotonsa ja rekenteensa puolesta pikemminkin kehä III:n piennar.
Näiden kahden kaupungin asukkaat eivät voi suorittaa perinteistä iltakävelyä kaduilla, joita reunustavat liikkeet ja erilaiset palvelut. Keskusliikkeet ovat keskittäneet palvelut entistä suurikokoisimpiin ostoskeskuksiin, jotka sitten viikonloppuina seisovat tyhjinä monumentteina kuin Kreml. Kirkko ja ay-liike, joille molemmille varat kerää ulkopuolinen, ovat kaikessa viisaudessaan päättäneet, etteivät ihmiset tarvitse viikonloppuina palveluita. vaan he keskittyvät kuuntelemaan parituhatvuotisia tarinoita luvatusta maasta, jonka omistusoikeudesta taistellaan vielä tänäkin päivänä.
Ostoparatiisit ovat oivallisia paikkoja Suomen ilmaston kannalta. Ne ovat myös ystävällisiä vammaisille, joiden liikkkuminen auraamattomilla kaduilla on vaikeata. Mutta ovatko ne ystävällisiä vanhuksille, joiden voimien ehtyessä on haettava välttämättömät hyödykkeensä entistä kauempaa. Missään tapauksessa tällaiset yhteiskuntapoliittiset mallit eivät synnytä viihtyisiä kaupunkeja.
Kiinteistöliiton Ukko Laurila sanoi jo vuosia sitten, että suomalainen rakenteminen edustaa korkeatasoista itäeurooppalaista tasoa. Itä-Euroopalle kävi huonosti.ja vanhat rekentee pannaan matalaksi uuden ja uljaan maailman tieltä. Meillä 60- ja 70-luvun lähiöitä saneerataan isolla rahalla, jotta taloista saataisiin asuttavia. Lapset pannaan päiväkoteihin ja kouluihin, joissa kaikissa on homeongelmia, vaikka rakennuttajana on ollut paljon mainostettu hyvinvointiyhteiskunta. Miten tässä mentiin niin pitkälle. Eikö kukaan huomannut tehtyä virhettä. Vai onko meidän herkkänahkainen arkkitehtikuntamme niin arvovaltainen, ettei kukaan voi mitään sille, että maa täyttyy museoiduista rakennusvirheistä. Finlandia-talon seinät saneerataan parin vuosikymmenen välein, vaikka Aallon nimi säilyisi paremmin aaltopeltiä käyttämällä.
------
Aikaa sitten saatiin syy kirjoittaa kirjanen nimellä "Lahjottu Helsinki". Kiinnostiko se ketään? Samoja teemoja ovat muutkin tuoneet (aikansa) esiin - TURHAAN?


Ei kommentteja: